Sportivo TV

Huuhkajamaalivahti Viljami Sinisalo nousi viime kaudella Skotlannin suurseura Celticin ykkösmaalivahdiksi. Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi näkee ANA-lyysissään selkeittä merkkejä siitä, että tuo asema tulee säilymään myös alkavalla kaudella.

Celtic on julkistanut joukkueen pelinumerot kaudelle 2026-27 ja Sinisalo kantaa alkavalla kaudella paitaa numero 1.

– Moni voi ihmetellä mitä virkaa tuolla niin sanotulla squad numberilla on, mutta ainakin minulle tällaisena vanhana dinosauruksena se kertoo paljon. Ja kertoo se myös tuolla Brittein Saarilla mihin asemaan pelaaja milläkin kaudella sijoittuu arvoasteikossa, Niemi sanoo.

Niemi muistelee kuinka hänen omana aikanaan brittikentillä pre-seasonilla tietyt pelaajat saivat ensin valita oman pelinumeronsa ja loput pääsivät sitten arpomaan omiaan jäljelle jääneistä numeroista.

– Noilla pelinumeroilla on kuitenkin jonkin verran arvoa ja ne kertovat jotain lähtöasetelmista kauteen, Niemi muistuttaa.

Niemi näkee, että Sinisalon ykköspaita viittaa vahvasti myös siihen, että Celticillä on luotto suomalaiseen, eikä seura ole etsimässä siirtomarkkinoilta uutta ykkösmaalivahtia. Sinisalo nappasi viime kaudella paikkansa pelaavana maalivahtina Kasper Schmeichelin loukkaannuttua ja vaikka tanskalainen sittemmin päätti uransa, Celtic oli jo löytänyt korvaajan omista riveistä.

Katso koko ANA-lyysi artikkelin videolta.