Päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli mielissään uuden lahjakkuuden kiinnityksestä joukkueeseensa. Sadat bongattiin joukkueeseen Santeri Hostikan tavoin viime vuoden lopussa järjestetyn yhteistyöseurojen testileirin kautta.
– Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien pisti silmään. Lahjakas kaveri. Pystyy tekemään kovassa vauhdissa asioita ja on maltillinen pallon kanssa. Arvoituksellinen hyökkäyspäässä, rohkea, uskaltaa tehdä ja haastaa. Hyvä oikean jalan laukaus. Luontaista voimaa, tuuli ei puhalla kumoon. Pärjää fyysisesti vaikka on nuori, Korkeakunnas suitsuttaa FC Lahden sivuilla.
– Paljon on vielä kehitettävää taktisella puolella ja viimeistelyssä. Lyhyen aikaa, mitä on ollut meidän kanssa ja harjoitellut ammattimaisesti kaksi kertaa päivässä, on ottanut steppejä eteenpäin jo nyt. Todella potentiaalinen pelaaja, “Toke” jatkaa.
Sadat viihtyy hyökkäyspäässä ja kykenee pelaamaan usealla eri pelipaikalla.
– Pystyy pelaamaan 10-paikalla, kärjessä tai laidassa. Itse näkee, että on laidalla parhaimmillaan. Sen verran fiksu pelaaja, että pystyy pelaamaan myös keskiakselilla, Korkeakunnas näkee.
Sadat ponnistaa mielenkiintoisista olosuhteista. Hän saapui Suomeen vasta viitisen vuotta sitten Afganistanista. Jalkapallon harrastamisen todenteolla hän aloitti vasta Suomessa Espoon Palloseurassa. Tie Lahteen on kulkenut FC Espoon, Atlantiksen ja Grankulla IFK:n kautta. Hänen tarinastaan voi lukea lisää täältä.
Sadatin sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa ensi kaudeksi 21 pelaajasopimusta.
Lähde: www.fclahti.fi