RoPS on aloittanut kautensa vahvasti ja sen ykköspyssynä on häärinyt Mika Lahtinen. Lahtinen on onnistunut tällä kaudella jo viidesti maalinteossa ja toukokuun aikana verkot pullistelivat neljästi. Samalla rovaniemeläiset nappasivat viidestä ottelusta neljä voittoa ja yhden tasapelin.
– Jos joukkue menestyy, niin yksilötkin pääsevät loistamaan ja niitä nostetaan esille, kuten tässä tapauksessa. Itselleni ja joukkueelle on kuitenkin tärkeä, että alkukausi on alkanut meidän osaltamme näin hyvin ja se tulee vielä kantamaan pitkälle, Lahtinen miettii miesten Ykkösen verkkosivuilla.
– Olemme pelanneet jo lähes kolmasosan kaudesta emmekä ole vielä hävinneet yhtään peliä ja joukkueessa on hyvä henki päällä. Ehkä se tilastotappio tulee sieltä vielä jossain vaiheessa, mutta mitään notkahduksia ei saisi tulla, Lahtinen jatkaa.
Kauden alku on ollut jopa Lahtiselle itselleen yllätys.
– Kausi on alkanut jopa yllättävän hyvin, sillä joukkue tuli kasaan varsin myöhään emmekä ehtineet tällä joukkueella paljon harjoituspelejä pelailla.
Lähde: www.miestenykkonen.fi