Veikkausliigan Mestaruussarjaa on pelaamatta neljä ottelukierrosta ja yhä voitoitta runkosarjan jälkeen oleva HJK keikkuu sijalla viisi jo hiukan kärkikvartetista jääneenä. Mestaruus meni? Todennäköisesti, mutta aivan välttämättä ei.

Veikkausliiga muistutti perjantaina, että mestaruuteen saattaa yltää vielä viisi joukkuetta – ja samalla sen, että mestaruus ei voi matemaattisesti millään ratketa kuin aikaisintaan toiseksi viimeisellä ottelukierroksella. Neljän joukkueen mestaruuskamppailu on jo harvinainen ja nyt myös ilmeinen, mutta se viides?

Se on HJK, jolla matkaa kärkeen on kymmenen pistettä ja edellä neljä joukkuetta. Kun HJK voi pisteitä saada enää 12, tuntuu nousu kärkeen mahdottomalta, mutta aivan poissuljettua se ei ole.

Katsotaanpa… HJK:n mestaruus vaatisi luonnollisesti sitä, että joukkue voittaisi kaikki loput neljä otteluaan. Sen jälkeen apuja tarvittaisiin ennen kaikkea paikallisvastustaja Gnistanilta, jonka pitäisi voittaa muut ottelunsa – ei toki HJK:ta. Sen päälle sopiva määrä tasapelejä ja SJK ja Ilves saisivat jopa voittaa yhden otteluistaan ja…

HJK voittamalla loput otteluistaan olisi mitä todennäköisimmin nimittäin maalierolla kilpailijoitaan edellä ja tässä HJK:n oljenkorsi piilee. Vaikka kaikki muut ottelut menisivät täydellisesti HJK:n kannalta, joukkue ei voi nousta kuin korkeintaan tasapisteisiin kärjessä. Maaliero kuitenkin ratkaisee.

HJK:n palapeli saattaa kuitenkin rikkoontua liki lopullisesti jo lauantaina, jos Ilves hakee voiton Gnistanista. Varmuudella näin käy, ellei HJK voita FC Interiä sunnuntaina ja varmuudella näin käy myös, jos KuPS voittaa SJK:n maanantaina. SJK:n voittokaan ei HJK:ta juuri auttaisi.

Se – HJK:n mestaruussauma – on jo tänä viikonloppuna monen jossin takana ja kun viikonlopun jälkeen kierroksia on pelaamatta vielä kolme, jos-ketju on liki äärettömän pitkä ja jokaisen pykälän kohdalla epävarmempi toteutumisen osalta. Kaikkien todennäköisyyksien mukaan likipitäen mahdoton.

Mutta vielä viikonlopun sarastaessa se on mahdollista. HJK voi voittaa mestaruuden kaudella 2025.