Suomi aloitti ottelun vahvasti ja Suomella oli hyviä maalipaikkoja heti ottelun alussa, mutta ottelun avausmaalia jouduttiin odottamaan aina ensimmäisen viimeiselle minuutille saakka, kun Panu Autio latasi osuman Risto Salmen syötöstä.
Slovakia tuli toiselle puoliajalle ärhäkkäästi ja Suomi joutui puolustuskannalle. Suomi sai virhetilin täyteen jo seitsemän minuutin jälkeen, mutta loppuaikana pelikuri pysyi eikä virheitä tullut lisää. Kertaalleen Slovakia kuitenkin pääsi puoliajan puolivälissä yllättämään hyvän ottelun pelanneen Juha Ojanperän.
Suomen päävalmentaja Jouni Pihlaja jakoikin kiitosta hyvin pelanneelle puolustukselle. Muutenkin ottelun anti tyydytti luotsia.
– Tuntuu tietenkin hyvältä, ettei vieraskentällä häviä ja vielä joukkueelle joka on ylempänä rankingissa. Tämä oli meille hyvä tulossa.
– Kun menee vain yksi omiin, niin voi sanoa puolustuspelin olleen laadukasta ja myös maalivahtipeli oli hyvää tänään. Samaa voi toki sanoa myös Slovakiasta. Täytyy myöntää, että varsinkin toisella puoliajalla peli pyöri enemmän meidän päässä ja Ojanperä torjui hienosti ja puolustimme tiiviisti, Pihlaja kehui futsal.fi:n sivuilla.
Pihlaja oli tyytyväinen, että Suomi pystyi vaikean toisen puoliajan alun jälkeen välttämään virheitä.
– Oli hyvä, että pelasimme viimeiset 13 minuuttia ilman virheitä. Saimme maalin ensimmäisen puoliajan lopussa ja Slovakia tuli toiselle puoliajalle terävällä jalalla ja he menivät meistä ohi, joten jouduimme ottamaan virheitä. Jotkut virheistä olivat ihan järkeviäkin, sillä vastustaja olisi päässyt hyviin paikkoihin. En halua kritisoida tuomareita, mutta joissain peleissä ehkä pari virhettä olisi myös voitu jättää viheltämättä, Pihlaja kertasi toisen puoliajan alun virhesumaa.
Pihlaja löysi esityksestä vielä parannettavaa perjantain ottelua silmälläpitäen.
– Pallollinen hallinta oli ottelussa vastustajalla emmekä onnistuneet ihan rakentamaan omaa peliämme. Täytyy kuitenkin samaan hengenvetoon myöntää, että meillä oli ehkä ottelun parhaimmat maalipaikat. He hallitsivat, mutta puolustuksemme sai pidettyä heidät pois huippuvaarallisilta paikoilta, Pihlaja mietti.
Suomi ja Slovakia kohtaavat toistamiseen perjantaina ja tuo ottelu alkaa kello 19.30 Suomen aikaa.
Lähde: www.futsal.fi