– Olemme vasta väläytelleet mahdollisuutta rakentaa vastaava turnaus suunnilleen samaan ajankohtaan, KuPSin toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoo lehden verkkosivuilla.

-Ensin on selvitettävä, onko Kuopio-hallia mahdollista varata kyseiseen ajankohtaan, Heiskanen sanoo.

Lahdessa palkintorahaa jaettiin tänä vuonna neljän joukkueen turnauksessa 24 000 euroa ja edellisenä vuonna hieman enemmän. Heiskasen alustavien suunnitelmien mukaan turnaus järjestettäisiin kahdeksalle joukkueelle, ja palkintorahaa pitäisi tarjota porkkanana mieluummin enemmän kuin Lahdessa.

-Ei se mahdottomia vaatisi. Voisimme hyvinkin saada mukaan kansainvälisiä joukkueita esimerkiksi Ruotsista. Jos kaikki loksahtaa kohdalleen, turnaus pelattaisiin jo ensi talvena, Heiskanen puntaroi.

Lähde: www.savonsanomat.fi