Yksi viime kauden Veikkausliigan suurista onnistujista ja tähdistä oli Ilveksen keskuspuolustaja Juhani Pikkarainen. Erinomainen kausi toi valinnan sarjan parhaaksi puolustajaksi sekä kutsun A-maajoukkueeseen. Kuten odotettua, erinomainen menestys Veikkausliigasta nosti Pikkaraisen osakkeita myös pelaajamarkkinoilla: kauden jälkeen oli aika siirtyä ulkomaille, Ruotsiin.

Pikkaraisen uudeksi seuraksi valikoitui Degerfors Allsvenskanista. Kymppipaikka tavoitti Pikkaraisen sarjan kiireiden keskellä.

Miten arvioit Degerforsin kautta toistaiseksi?

– Ylä- ja alamäkiä on tähän kauteen mahtunut. Alku oli meiltä aivan fantastinen ja otettiin pari tärkeää voittoa. Olimme siinä vaiheessa hyvissä asemissa, mutta viime aikoina on ollut hankalampaa. Kaksi, kolme viimeistä ottelua etenkin ovat olleet vaikeita. On siinä toki huonoa tuuriakin ollut mukana, ei ole pallo pomppinut aina meille.

Entä oma kautesi?

– Preseason meni pitkälti loukkaantuneena ja neljännen kierroksen aikoihin olin vasta täysin kunnossa. Ihan tyytyväinen voin esityksiini olla, tavoitteena oli ottaa paikka avauskokoonpanossa ja pelata mahdollisimman paljon ysikymppisiä. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole tänne siirtyminen kaduttanut.

Entä Allsvenskan sarjana yleensä?

– Onhan Allsvenskan sinänsä kovempi liiga kuin Veikkausliiga. Etenkin isojen seurojen kohdalla sen huomaa. Peli on fyysisempää ja vauhdikkaampaa kuin Suomessa. Toisaalta Allsvenskanissa pelaaminen on jossain määrin myös vähemmän kontrolloitua kuin Veikkausliigassa.

Seuraatko yhä Veikkausliigaa?

– Kyllä koosteita tulee katsottua joka kierrokselta. Etenkin VPS:n ja Ilveksen esityksiä tulee seurattua aika tarkkaan.

Djurgården seuraavaksi. Mitä odotat?

– Kyllä ehkä eniten olen odottanut just pelejä Djurgårdenia vastaan. Paljon vanhoja tuttuja ja joukkuekavereita maajoukkueen puolelta. Niillä vähän vaikeampi alkukausi ollut, niin on luottoa, että pisteitäkin voi tulla kotiin.

Djurgårdenin ja Degerforsin välinen kamppailu pelataan ensi sunnuntaina Tukholmassa. Jani Honkavaaran ja useamman suomalaispelaajan Djurgården on sarjassa tällä hetkellä sijalla kahdeksan, Degerfors sijalla 13. Joukkueiden välinen piste-ero on kuitenkin vain kolme pistettä. Allsvenskania johtaa tällä hetkellä Mjällby.