Solidaarisuusraha tarkoittaa, että seurat saavat toteutuneesta siirtokorvauksesta viisi prosenttia jaettavakseen siinä suhteessa, miten kyseinen pelaaja on heitä edustanut. Suomessa Roman Eremenko pelasi Jarossa ja HJK:ssa. Solidaarisuusrahaa voi kuvata myös kasvattajarahaksi. Se kattaa pelaajan edustamat seurat 12–23 ikävuoden välissä.
– Lehdissä on ollut erilaisia tietoja siirtosummasta, mutta virallisesti se on meille ilmoitettu 12 225 000 euroa. Siitä kuuluu solidaarisuusrahana meille 1,5 prosenttia eli vähän yli 180 000 euroa, HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio sanoo Helsingin Sanomien verkkosivuilla.
Pietarsaaren Jaro sai 100 000 euroa. Jaron kassaan rahat ovat kilahtaneet, mutta Klubi odottaavieläomiaan.
– Me olemme laittaneet vaateen, mutta siellä asioiden hoitaminen ei ole maailman nopeinta. Jarolla taisi olla kotikenttäetu, Saarnio heitti ja viittasi Eremenkojen ja Jaron väliseen suhteeseen.
Lähde: www.hs.fi