Kärkijoukkueet HJK ja Inter jäivät omissa peleissään tasapeleihin. HJK pelasi 0-0-tasurin kotonaan TPS:n kanssa. TPS oli pelissä lähempänä voittoa, sillä Klubi-vahti Ville Wallén torjui Jaakko Nybergin rankkarin viisi minuuttia ennen päätöstä. Inter puolestaan 1-1-tasapelin kotonaan Vepsun kanssa. Steven Morrissey vei Vepsun johtoon kauden 9. maalillaan, mutta Mika Ojala tasoitti toisella jaksolla.

Sarjakolmonen IFK Mariehamn jäi ilman pisteitä, kun KuPS oli Kuopiossa vahvempi 2-0. Sander Purin ja Chris Jamesin osumat toivat kuopiolaisille voiton.

Honka ja Lahti olivat maalijuhlissa Tapiolassa. Peli päättyi Hongan 3-2-voittoon. Jussi Vasara vei espoolaiset johtoon pelin alussa, mutta Konsta Hietanen tasoitti hetkeä myöhemmin. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin myös kaksi punaista; ensin pihalle lensi kotijoukkueen Tomi Petrescu ja jakson viimeisellä minuutilla Lahden Jukka Sinisalo – Sinisalon rikkeestä Honka sai rankkarin, jonka Sampo Koskinen ampui maaliin. Toisella jaksolla 75. minuutoin kohdalla Antti Mäkijärven liigauran avausmaali vei Hongan 3-1-johtoon, mutta Lahti nousi vielä maalin päähän Hietasen illan toisella osumalla. Peliä oli seuraamassa Tapiolassa vain 602 katsojaa.

Haka nappasi maanantaina toisen voittonsa putkeen, kun se yllätti JJK:n maalein 3-1. Hakan sankariksi nousi Shane Robinson, joka paukutti pelissä hattutempun. JJK:n ainokaisen iski Babatunde Wusu.

Päivän kuudennessa pelissä Jaro kaatoi kotonaan MYPAn 1-0. Pelin ainokaisen iski Timo Tahvanainen 39. minuutilla.

Tilastot ja kokoonpanot tästä.