HJK jäi kierroksen kärkikamppailussa 1-1-tasapeliin MYPA:a vastaan. Joel Pohjanpalo vei HJK:n ensin johtoon, mutta Olajide Williams toi kouvolalaiset tasoihin. FC Inter joutui värikkäässä ottelussa tunnustamaan FC Lahden paremmakseen. Inter sai otteluun hyvän alun, kun Mika Ojala vei joukkueen johtoon. FC Lahti tuli kuitenkin ensin tasoihin Rafaelin maalilla ja sen jälkeen Matti Klinga vei kotijoukkueen johtoon. 79. minuutilla Jani Bäckman viimeisteli lahtelaisten kolmannen osuman ennen kuin Pim Bouwman kavensi. Drilon Shala iski vielä muutama minuutti ennen loppua lopullisen niitin, vaikka Irakli Sirbiladze vielä kavensi minuutti ennen loppua. FC Lahdella oli vielä saumat lisätäkin johtoa, mutta Jani Bäckman epäonnistui rankkarissa. Voitoton ottelu oli HJK:lle jo neljäs peräkkäinen ja Interin edellisestä voitosta on ehtinyt kulua jo viisi ottelua.

Haka nappasi tärkeän voiton kaataessaan Jarno Mattilan maalilla TPS:n 1-0. VPS jatkoi JJK:n alamäkeä ottaen voiton Jarno Parikan ja Ville Luokkalan maaleilla. Tappio oli jyväskyläläisille jo viides peräkkäinen. Jumbofinaalissa voiton vei nimiinsä KuPS, joka kaatoi FF Jaron 1-0 Miikka Ilon maalilla.

Sarjassa tilanne on kutkuttava, sillä HJK johtaa sarjaa kolmella pisteellä ennen kaksi peliä vähemmän pelannut IFK Mariehamnia. Ahvenanmaalaiset kohtaavat tiistaina omassa ottelussaan FC Hongan. Inter on pisteen IFK:ta perässä. Häntäpäässä KuPS nousi Jaron ohi ja Haka ohitti sarjataulukossa JJK:n.

Veikkausliigan tulokset:

HJK-MYPA 1-1 (1-0)

KuPS-Jaro 1-0 (0-0)

VPS-JJK 2-0 (0-0)

Haka-TPS 1-0 (0-0)

FC Lahti-FC Inter 4-3 (2-1)