Ottelu oli jo turnauksen neljäs peli, eli tahti on ollut kuudessa päivässä tiivis.
– Tämän päivän tavoitteena oli vain voitto ja sen otimme, maajoukkuevalmentaja Tommi Kautonen alleviivasi Palloliiton sivuilla.
– Puolustuspelaamisemme oli hyvää. Saku Erikssonille tuli vain muutama keskityspallo noukittavaksi maalillaan, Kautonen kiitteli.
Avauspuolikkaan paras paikka Suomelle tuli muutama minuutti ennen taukovihellystä. Youness Rahimi pääsi puskemaan lähietäisyydeltä Nnaemeka Anyamelen keskityksen, mutta hieman vaikeasta asennosta lähtenyt pusku suuntautui maalin yli.
– Vastahyökkäyksissä meillä oli ensimmäisellä puoliajalla vaikeuksia. Teimme huonoja ratkaisuja ja kuljetimme liikaa palloa. Siihen puututtiin tauolla ja toisella puoliajalla peli olikin jo parempaa, Kautonen sanoi.
Toisella puoliajalla peli oli hyvin Suomen kontrollissa, mutta hyviä maalintekopaikkoja ei tahtonut tulla millään. Jobinpostiakin tuli, kun Simon Skrabb loukkaantui pallontavoittelutilanteessa ja joutui tulemaan vaihtoon.
Sinnikäs pelinrakentelu tuotti lopulta tulosta, kun ottelua oli pelattu 79 minuuttia. Näyttävä syöttöketju päättyi Rahimin tarkkaan laukaukseen ja Suomi siirtyi johtoon. Vapauttavan syötön osumaan antoi yhdellä kosketuksella Fredrik Lassas.
Välierässä Suomelle tulee vastaan voittaja ottelusta Tadzhikistan-Turkmenistan. Välierä pelataan perjantaina.
– Eksoottiset vastustaja jatkuvat. Se on jo selvä, Kautonen huomauttaa.
Kirgisia – Suomi 0-1 (0-0)
79. min 0-1 Youness Rahimi
Suomen kokoonpano:
12. Saku Eriksson, HIFK
2. Dani Hatakka, KuPS (C)
3. Lassi Nurmos, RoPS -> 46. min 13. Jerry Voutilainen, VPS
4. Mikko Viitikko, VPS
6. Pyry Soiri, VPS -> 41. min 9. Kimmo Hovi
8. Fredrik Lassas, HJK
10. Simon Skrabb, Åtvidabergs FF -> 68. min. 17. Robert Taylor, JJK
14. Patrick Aaltonen, HIFK -> 39. min. 7. Moshtagh Yaghoubi, FK Spartaks
15. Nnaemeka Anyamele, HIFK
16. Matej Hradecky, TPS
20. Youness Rahimi, FC Honka -> 86. min. 22. Tommi Saarinen, FC Honka
Vaihdossa:
1. Otso Virtanen, IFK Mariehamn
11. Jere Aallikko, FC Levadia
18. Matias Ojala, AC Oulu
19. Eero Tamminen, VPS
Lähde: www.palloliitto.fi