Kolme kierrosta pelaamatta ja vielä neljällä joukkueella on mahdollisuus mestaruuteen Veikkausliigassa. Mestaruus ei myöskään voi missään tapauksessa ratketa vielä tämän torstain kierroksella.
Itse asiassa mestaruuden ratkaiseminen ennen päätöskierrosta on mahdollista ainoastaan tämänhetkiselle kärkijoukkueelle KuPS:lle, eikä tämäkään ole pelkästään kuopiolaisten omissa käsissä.
– Tilanne kärjessä on kutkuttava ja me tietysti Veikkausliigan toimistollakin seuraamme sen kehittymistä suurella mielenkiinnolla. Emmekä pelkästään seuraa. En itse muista tilannetta, jossa meidän olisi pitänyt ennakkoon varautua neljällä eri mestaruuskyltillä ja melkoisen monella sarjalla kaikenvärisiä mitaleita, toimitusjohtaja Timo Marjamaa valotti tilannetta konkreettisesti Veikkausliigan tiedotteessa.
Tiukka taistelu Mestaruussarjan kärjessä toki lisää mielenkiintoa ja tämä näkyy myös kylmissä numeroissa – on toisaalta näkynyt koko kauden ajan. Veikkausliiga on matkalla kaikkien aikojen yleisökeskiarvoennätykseen ja myös katsojaluvut Ruudun suorissa ottelulähetyksissä ovat vahvassa nousussa.
Yleisökeskiarvon osalta Veikkausliigan ennätyksen syntyminen on käytännössä varmaa. Ennen yhdeksää viimeistä ottelua ollaan lukemassa 3109, kun ennätyslukemat 18 vuoden takaa kirjataan numeroin 2976. Samalla on menossa murskaksi liki 60 vuoden takainen Suomen pääsarjaennätys eli 3071 katsojaa ottelua kohden.
Paitsi tasaista, myös viihdyttävää
Tasainen sarja ennen kaikkea kärjen osalta on tietysti paras mahdollinen vetovoimatekijä ja tämä näkyy siis myös lukemissa. Yksistään tiukka mestaruustaistelu ei kuitenkaan kaikkea selitä.
Olosuhteet Veikkausliigapaikkakunnilla paranevat jatkuvasti. Tällä kaudella vihittiin käyttöön uusi Project Liv Arena Pietarsaaressa, Oulunkylän Mustapekka Areena on myös käytännössä uusi, kun viime vuoden kesällä palaneen pääkatsomon tilalle rakennettiin tiukalla aikataululla uusi. Ensi kaudella myös Oulussa päästään uudelle areenalle.
Areenat tarjoavat kuitenkin vain puitteet. Toki sateelta on mukava olla suojassa etenkin näin loppusyksystä ja puoliaikaeväät hakea jostain muualta kuin puukatsomon kulmasta avotaivaan alla. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Stadionille tullaan ja ollaan valmiita maksamaan siitä jostain muista syistä. Eikä näitä syitä voi loppujen lopuksi olla kuin kaksi: oma seura ja itse peli toki maustettuna itse tapahtumalla ja sen tunnelmalla.
Itse pelin osalta ei kannata ehkä isommin vääntää mielipidekysymyksistä, mutta kukaan tuskin kiistää sitä, etteivätkö maalit olisi edelleen pelin suola. Ja tätä terveellistä suolaa Veikkausliiga on tarjonnut mausteeksi runsain mitoin.
Kuten Veikkausliiga tiedotteessaan ilmoitti: Ottelukohtainen maalikeskiarvo kaudella 2025 on 3,28 osumaa ottelua kohden. Vaikka loppukauden otteluissa ei tehtäisi ensimmäistäkään maalia, keskiarvo asettuisi lukemaan 3,11, mikä on selvästi yli aiemman ennätyksen – 3,03 kaudelta 1991.
Se on paljon se ja antaa osaltaan oivat lähtökohdat kauden huipennukselle. Odotusarvo 0-0:n nyhjäämisille on pieni. Mestaruussarjassa on toistaiseksi pelattu vain yksi maaliton tasapeli, eikä tuota FC Interin ja HJK:n ottelua seuranneet varmasti sitäkään nyhjäämiseksi kutsuneet.