Vuosimallin 1992 Palosaari on kolmen kauden aikana pelannut KPV:n asussa 43 ottelua Ykkösessä maalaten niissä viidesti. Sen lisäksi nuori hyökkääjä on pelannut kolme kertaa Suomen U19-maajoukkueessa onnistuen kahdesti maalinteossa. Maalit syntyivät Unkarin verkkoon.
Kuluvana talvena Palosaari on käynyt treenaamassa myös viime kaudella SM-pronssia voittaneen Jyväskylän Jalkapalloklubin ja Valkeakosken Hakan sekä IFK Mariehamninkanssa, mutta päätyi kuitenkin lopulta Kerhon haaviin. Kävipä kaveri viimeistelemässä JJK:n ainokaisen Kerhoa vastaan joulukuussa pelatussa treenipelissä, joka päättyi 1-1 Toni Lehtisen maalattua isännille.
– Juttelin Sipilän Akin ja Hosion Jannen kanssa ja tulin sitten tänne näytille. Pakko sanoa, että oli yllätys, miten Ykkösen joukkueen organisaatio on paljon vahvempi kuin esimerkiksi niiden liigajoukkueiden, joissa kävin. Täällä on asiat todella hyvällä mallilla, kehuu Palosaari, joka aloitti KPV:ssa 10-vuotiaana pelaamisen.
Vuosi sitten keväällä Palosaari kävi haistelemassa ilmaa Saksassa treenattuaan nykyisin Kakkosbundesliigassa pelaavan Eintracht Braunschweigin junioreiden mukana.
– Se oli ihan hyvä reissu. Olihan siellä hienoa. Oma minimitavoitteeni on päästä liigaan, mutta kyllähän jokainen jalkapalloilija haaveilee aina ulkomailla pelaamisesta, sanoo ihan miehen mittainen 185 cm pitkä Palosaari.
Varsinaisia numeraalisia tavoitteita nuorukainen ei suostu itselleen asettamaan, mutta sanoo, ettei tullut Seinäjoelle penkille istumaan.
– Täällä on hyvä ja kova kilpailu. Peliajasta saa taistella kovien kavereiden kanssa, mutta uskon pystyväni viimeistelemään enemmän maaleja kuin viime kaudella, sanoo KPV:n väreissä kaksi osumaa maalannut Palosaari.
Nuori mies on kotitumassa hyvää kyytiä Seinäjoelle a uskoo myös joukkueen menestyvän.
– On todellinen ihme, jos me emme parissa vuodessa nouse liigaan. Kaupunki on tosi mukava ja viihdyn kyllä erinomaisen hyvin. Tämä on oikein sopivan kokoinen paikka, ei liian suuri, eikä pieni.
Lähde: SJK:n TIEDOTE