Tampere United selvitti torstai-iltana ympärillään vellovaa, huhujen ja virheellisten tietojen sävyttämää, keskustelua omistajilleen sekä medialle.
– Kuten olemme useaan kertaan todenneet, emme ole tehneet mitään laitonta tai sääntöjenvastaista. Olemme neuvotelleet yhteistyöstä, jossa pelaajia kehitetään isompia sarjoja varten. Seuran vaikeassa taloustilanteessa olemme vastaanottaneet normaalin markkinointirahan, jonka avulla työtä tamperelaisen huippujalkapalloilun eteen on voitu jatkaa. Sen vastineeksi emme ole sitoutuneet epäeettiseen toimintaan, vaan koko prosessin ajan olemme dokumentoidusti kaikkia käytettävissä olevia keinoja hyödyntäen yrittäneet hankkia lisää tietoa neuvottelukumppanista sekä pyrkineet varmistamaan, että sopimusteitse kaikenlainen reilun pelin hengen vastainen toiminta voitaisiin aukottomasti sulkea pois suunnitellusta yhteistyöstä, toimitusjohtaja Deniz Bavautdin toteaa TamU:n verkkosivuilla.
TamU on toimittanut sopimusluonnoksia jo vuodenvaihteen tienoilta alkaen Veikkausliigan ja Palloliiton johdon tutkittavaksi ja kommentoitavaksi. Luonnoksiin on matkan varrella tehty korjauksia heiltä saadun palautteen perusteella. Helmikuun alussa molempien organisaatioiden toimitusjohtajat vierailivat seuran hallituksen kokouksessa, jossa asiaa käsiteltiin. Kimmo J. Lipponen oli tuolloin saanut uutta tietoa neuvottelukumppanin taustoista ja sen perusteella TamU päätti lopullisesti vetäytyä yhteistyösuunnitelmista.
– Lipposen selonteon jälkeen jarrut laitettiin päälle, eikä sopimusta koskaan allekirjoitettu, Bavautdin kertoo.
Yksi sitkeästi uutisoinnissa toistettu virheellinen väite on, että TamU olisi keskusrikospoliisin tutkimusten kohteena. Tutkinnanjohtaja on julkisesti kiistänyt tämän, eikä poliisi ole lähestynyt seuraa. Tutkimukset ovat keskittyneet vangitun singaporelaismiehen ja yksittäisten pelaajien välisiin yhteyksiin. Tampere United ei ole millään tavoin yhteyksissä epäiltyihin otteluiden manipulointeihin tai mahdolliseen vedonlyöntivilppiin. Tältä osin seura on täysin poliisin julkisuuteen antamien tietojen varassa.
Lähde: www.tampereunited.com