JJK on edelleen ilman avausvoittoaan, kun HJK haki pisteet Jyväskylästä 3-1 (1-1)-voitolla. HJK meni ottelussa johtoon Demba Savagen maalilla, mutta JJK tasoitti Babatunde Wusun toimesta vielä ennen taukoa. Toisella puoliajalla Mikko Sumusalo iski HJK:lle johtomaalin ja lopulta Mikael Forssell sinetöi HJK:n voiton. HJK koki ottelussa pienoisen takaiskun, kun Teemu Tainio loukkaantui ottelussa ja jouduttiin ottamaan vaihtoon avauspuoliskolla.
Turussa vietettiin maalijuhlia, kun TPS ja IFK Mariehamn kohtasivat värikkäässä ottelussa. IFK:n Dever Orgill vei maarianhaminalaiset jo kahden maalin johtoon ennen kuin Wayne Brown ensin kavensi rankkarista ja Aleksi Ristola tasoitti kahdeksan minuuttia ennen loppua. IFK tuli kuitenkin vielä kertaalleen, kun Diego Assis teki johtomaalin ja Kris Bright iski lopullisen niitin 4-2 (1-0) päättyneessä ottelussa. IFK:kin koki ottelun jobinpostia, kun Pekka Lagerblom loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla ja jouduttiin vaihtamaan kentältä.
Kuopiossa KuPS ja FC Inter päätyivät 1-1 (0-0)-tasapeliin. Dudu puski KuPS:n tunnin kohdilla johtoon, mutta Inter tuli Irakli Sirbiladzen toimesta tasoihin viisi minuuttia ennen loppua. Interin Henri Lehtosen ottelu päättyi loukkaantumiseen ennen aikojaan. Lehtonen oli huilannut edelliset kaksi viikkoa takareisivamman vuoksi.
FC Lahti pääsi pelaamaan yli tunnin miehen ylivoimalla, kun FC Hongan Kastriot Kastrati otti nopeassa tahdissa kaksi keltaista korttia ja lensi suihkuun 27. minuutilla. Lahtelaiset eivät kuitenkaan kyenneet hyödyntämään tilannetta ja lopulta muutama minuutti ennen loppua Antti Mäkijärvi täräytti komeasti vapaapotkusta ottelun ainokaisen ja näin Honka vei voiton 1-0 (0-0).
RoPS katkaisi MYPA:n kolmen voiton putken, kun se piti pisteet kotonaan 2-1 (1-0)-voitolla. Nicholas Otaru onnistui kahdesti ennen kuin Tuomas Aho kavensi viime hetkillä. RoPS:llakin ottelussa loukkaantui Niklas Tarvajärvi.
Yli 4000 katsojaa oli seuraamassa Pohjanmaan paikalliskamppailua Vaasassa ja he saivatkin nähtäväkseen viihdyttävän ottelun. Jaro meni avauspuolikkaalla johtoon, kun Jonas Emet oli ensimmäisenä epäonnistuneen rangaistuspotkunsa karoilla ja pisti pallon verkkoon. VPS tasoitti kuitenkin heti toisen puoliajan alkajaisiksi, kun Mathias Kullström ohjasi epäonnekseen Jarno Parikan puskun omaan maaliin. Parikka oli myös ottelun ratkaisija kahdeksan minuuttia ennen loppua, kun hän iski VPS:lle 2-1 (0-1)-voittomaalin.
Sarjataulukossa HJK piti paikkansa kärjessä, mutta VPS ja FC Honka nousivat MYPA:n ohi toiseksi. Sen jälkeen joukkueet seuraavat tasaisena nippuna. FC Lahti ja JJK ovat jäämässä muilta jälkeen.