26-vuotias Shala on lahtelaisyleisölle tuttu kasvo. FC Reippaan kasvatti edusti kuhnuripaitaa kaudet 2006-2012, ennen siirtymistään Turkkiin Tavsanli Linyitsporin riveihin.

Aika Turkissa oli kuitenkin hankala, jonka vuoksi Shala ja seura purkivat sopimuksen yhteispäätöksellä kesällä puolen vuoden jälkeen. Uusi seura Suomesta löytyi Vantaalta PK-35:n riveistä, jossa hän pelasi loppukauden mittaisella sopimuksella Ykköstä.

Hyökkäävässä roolissa laidalla viihtyvä Shala on pelannut FC Lahden paidassa yhteensä 101 Veikkausliigaottelua, joissa hän on tykittänyt 23 maalia. Vuoden 2011 visiitillä Ykkösessä hän osui FC Lahdelle 21 ottelussa kahdeksan kertaa.

Lähde: www.fclahti.fi