Linda Sällström teki 2-0-maalin Jitexiä vastaan Linköpingin viedessä pisteet lopulta 3-1-lukemin. Kevät oli sekä Sällströmille että viime kauden pronssijoukkueelle vaikea, mutta kauden lähetessä loppuaan on se löytänyt hyvän vireen. Sällströmille osuma oli kauden kahdeksas. Jitex-paidassa täydet minuutit urakoivat Annica Sjölund ja Anna-Kaisa Rantanen.
Viikon todellinen suomalaisnimi oli Sanna Talonen. Mestaruudesta tiukasti taisteleva Tyresö joutui nöyrtymään Örebrolle. Talonen iski ottelun ainokaisen 90. minuutilla. Talosen lisäksi suomalaisia kentällä edusti Susanna Lehtinen.
Pitkään mestaruustaistossa mukana ollut Umeå sai balsamia haavoilleen voittamalla Djurgårdenin 5-0-lukemin. Kentällä nähtiin umeålaisista Anna Westerlund ja Tuija Hyyrynen sekä tukholmalaisista Mathilda Mörn ja Caroline Sjöblom. Sarjan kärkipaikkaa tasapisteissä Tyresön kanssa hallitseva Annika Kukkosen Malmö pelaa kierroksen ottelunsa tiistaina Hammarbyta vastaan. Damallsvenskan päättyy lauantaina 15. lokakuuta.
Saksassa Essi Sainio urakoi jälleen täydet minuutit, mutta Freiburg joutui tyytymään 2-3-tappioon Hamburgeria vastaan.
Norjassa vaikean alkukauden jälkeen huimaan vireeseen äitynyt Kolbotn otti tärkeän 4-2-voiton LSK Kvinneristä. Tinja-Riikka Korpela ja Maija Saari ovat näin ollen erittäin lähellä pronssimitalia, kun sarjaa on jäljellä kaksi kierrosta. Katja Kankaanpää, Petra Vaelma ja Tiina Salmen pelasivat niin ikään täydet minuutit kun Klepp kärsi 1-2-tappion Røalle. Klepp on Toppserienissa sijalla kahdeksan.
Lähde: www.palloliitto.fi