Siikalan mukaan Lohjalta ei tullut jatkotarjousta, joten hän nappasi kiinni BK-46:n tarjoukseen.
– Kun Lohjalta ei kuulunut mitään, valitsin BK-46:n. BK oli minusta kiinnostanut, enkä viitsinyt enää odottaa kauempaa, sanoo Siikala kertoo Länsi-Uusimaan sivuilla.
– Neuvottelimme viimeksi Joonaksen kanssa syksyllä kauden päätyttyä. Silloin oli puhetta, että hän jatkaisi meillä, kertoo LoPan puheenjohtaja Arto Nevala.
BK-46 voitti viime kaudella Kakkosessa oman lohkonsa pelaten tappioitta ja nyt seuran tähtäimessä on jälleen Ykkönen.
- Olen ymmärtänyt, että BK haluaa parantaa viime vuoden menestystään, Siikala sanoo.
– Karjaalla on kasassa hyvä joukkue. Tavoitteenani on tehdä maaleja ja auttaa joukkuetta nousemaan Ykköseen.
LoPan päävalmentajaksi tullut Markku Palmroos yllättyi Siikalan päätöksestä.
- Minä oletin, että hän jatkaa LoPassa. Siikalan lähtö on meille paha menetys, Palmroos myöntää.
Karjaalaisten leirissä Siikalan kaappaus otettiin hyvillä mielin vastaan.
- Siikala on meille kova vahvistus. Hän on ensimmäinen uusi pelaaja viime kauden joukkueeseemme. Jatkamme pitkälti vanhalla rungolla, sanoo toista kautta BK:n valmentajana jatkava Timo Tuomi.
BK-46 on hiljalleen aloittamassa valmistautumista tulevaan kauteen.
– Harjoittelimme joulukuussa kolme viikkoa. Nyt aloitamme ensi maanantaina harjoitukset joulutauon jälkeen, Tuomi kertoo.
Nevala myöntää, että rahahanat ovat tiukoilla ja harjoituksissa on käynyt lähinnä junioreita.
- Tilanne ei ole kovin hyvä. Meillä on kovasti haasteita Kakkosessa. Pelaajia pitäisi jostain saada, mutta rahapuolella on vaikeuksia, Nevala myöntää.
Palmroos on kuitenkin toiveikas, että joukkue saadaan haalittua kasaan.
- Pelaajia on jostain saatava. Eiköhän pääkaupunkiseudulta vapaudu kavereita kauden lähestyessä, Palmroos miettii.
Lähde: www.lansi-uusimaa.fi