Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.
Mitä tarkoittaa pelaajan kilpailuetu junnufutiksessa?
Syksy on monissa tavoitteellisissa seuroissa ja joukkueissa tryout-tapahtumien eli pelaajien avoimissa harjoituksissa antamien näyttöjen aikaa. Tryoutien avulla muodostetaan seuroissa edustusjoukkueita, joita usein kutsutaan – joko tarkoituksellisesti tai tarkoituksettomasti – “kilpajoukkueiksi”. Aina tryoutin tarkoitus ei ole muodostaa joukkuetta, joka napsii voittoja ja kahmii pokaaleita. Edustusjoukkue on ideaalisesti joukkue, jossa motivoinut harjoittelija saa mahdollisuuden harrastaa ympäristössä, joka vastaa hänen motivaationsa tasoon ja jossa hänen ympärillään on vastaavan motivaatiotason harrastajia ja osaavia valmentajia. Kilpajoukkue-termin sijaan edustusjoukkueita voisi ja ehkä pitäisikin kutsua motivaatiojoukkueiksi.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole pohtia tryoutien ja edustusjoukkueiden oikeutusta, tarpeellisuutta tai mielekkyyttä tämän syvällisemmin. Sen sijaan paneudun tryout- ja edarikeskustelun taustalla vaikuttavaan keskeiseen teemaan: kilpailuetuun junnufutiksessa. Edustusjoukkueissa pelaa pelaajia, joilla on havaittu jokin kilpailuetu tai useampi verrattuna muihin näyttöjä antaneisiin pelaajiin. Mitä tarkoittaa kilpailuetu? Miten semmoinen saavutetaan? Onko olemassa parempia ja huonompia kilpailuetuja? Onko motivoitunut harjoittelija automaattisesti menestyvä “kilpailija”?
Yksinkertaisesti selitettynä kilpailuetu tarkoittaa ominaisuutta, kykyä tai taitoa, jonka avulla pelaaja pystyy pelaamaan kentällä menestyksekkäästi verrattuna kanssapelaajiin. Jalkapallossa kilpailuetu on suhteellinen etu; se on olemassa vain suhteessa muihin pelaajiin. Palloilupeleissä on ylipäänsä vaikeaa todentaa absoluuttista parhautta, sillä pelaajan paremmuus on sidoksissa vastustajaan käsillä olevassa kontekstissa ja tilanteessa.
Kilpailuetuja voi olla monenlaisia. Joku pelaaja on fyysisesti vahva ja nopea, joku on teknisesti taitava, joku on taitava sosiaalinen joukkuepelaaja, joku lukee peliä hyvin ja sijoittuu viisaasti. Juniorijalkapallon pohjimmainen tarkoitus on valmistaa pelaajaa tulevaisuuteen, oli kyse sitten ammattilaisurasta, terveellisestä harrastuksesta, kaverisuhteiden luomisesta, yhteistoiminnan opettelemisesta, tunteiden hallinnan kehittämisestä tai ihan vain ajattelevaksi ihmiseksi kasvamisesta. Juuri tuon tulevaisuusulottuvuuden näkökulmasta kaikki kilpailuedut eivät ole samanarvoisia.
Fyysisesti ikätovereitaan nopeammin kypsyneen junioripelaajan kilpailuetuun kuuluu yleensä nopeus ja voimakkuus kaksinkamppailutilanteissa. Tällöin kyse on kilpailuedusta, jonka merkitys ajan myötä pienenee tai saattaa kadota kokonaan. Fyysisen kilpailuedun kesto junnufutiksessa on hetkellinen, joten tulevaisuuteen tähtäävän toiminnan näkökulmasta sen arvo ei ole optimaalinen. Edustusjoukkueen valintakriteereinä fyysinen voima ja nopeus auttavat kasaamaan menestystä saavuttavan joukkueen, mutta menestyksen elinkaaren voi ennustaa jäävän lyhytikäiseksi myöhemmin kypsyvien ikätovereiden ottaessa luonnolliset voimaerot kiinni. Siitä huolimatta monissa ikäluokkapohjaisissa edustus- ja maajoukkueissa enemmistö pelaajista saattaa olla alkuvuodesta syntyneitä, tavallisesti fyysisesti muita aikaisemmin kehittyneitä pelaajia.
Puolestaan tekninen taitavuus pallonkäsittelyssä on kilpailuetu, jonka merkitys ei vähene iän myötä. Pallonhallinnallinen taito on ominaisuus, jolla on merkitystä ja jota voi kehittää tasapuolisesti kaikissa ikävaiheissa. Palloteknisessä osaamisessa ei tapahdu luonnollista ja tahdosta riippumatonta kehityspyrähdystä. Se on harjoittelun avulla saavutettava kilpailuetu, jonka hankkiminen on iästä riippumatta aina pitkäkestoisen toiminnan tulos.
Sosiaalinen vuorovaikutustaito, jonka voi yksinkertaistaa “hyväksi joukkuekaveruudeksi”, on ominaisuus, joka on yhteydessä persoonallisuuteen. Sosiaalinen taitavuus koostuu monista eri tekijöistä, joita ovat esim. kyky tunnistaa ja ymmärtää omia sekä toisten ihmisten tunteita, taitoa asettua toisten ihmisten asemaan ja ottaa heidät huomioon, kyky toimia vuorotellen ja yhteistyössä sekä taitoa sopeutua ohjaukseen ja tehdä kompromisseja. Sosiaalisten taitojen puutteellisuus tulee parhaiten esiin ryhmätilanteissa. Ryhmätilanteita puolestaan voi harjoitella. Palloilujoukkue on hyvä toimintaympäristö, sillä tavallisessa joukkueessa on monenlaisia persoonia erilaisine käyttäytymistapoineen. Persoonallisuuseroista huolimatta jalkapallojoukkueessa kukaan ei ole hyvä tai huono yksin. Joukkue suoriutuu aina yhteistoimintansa, kokonaisuutensa mukaisesti. Hyvässä joukkueessa on sosiaalisesti taitavia pelaajia.
Pelaajan kilpailuetu voi perustua myös psyykkisiin taitoihin. Psyykkisiä taitoja ovat muun muassa keskittymiskyky, mielikuviin eläytyminen, tavoitteenasettelu, positiivinen ajattelu ja rentoutumiskyky. Näitäkin taitoja on mahdollista kehittää ahkerasti harjoittelemalla. Pitkäjänteisellä toiminnalla ja valmennuksella voidaan vaikuttaa esimerkiksi pelaajan energisyyteen, sinnikkyyteen, sisäiseen motivaatioon, itseluottamukseen, suoritusrentouteen ja toimintaan sitoutumiseen. Pelaajan itsetunto ja itseluottamus ovat pitkälti psyyken, mielen, tasolla tapahtuvia asioita ja niitä voi opetella hallitsemaan esimerkiksi mielikuvaharjoittelun avulla. Voi olla järkevää pyrkiä vahvistamaan pelaajan heikkouksia (esimerkiksi keskittymiskykyä), mutta onnistumisten ja itseluottamuksen kannalta keskiössä on pelaajien vahvuuksien korostaminen. Pelaaja kokee kentällä onnistumisia todennäköisesti tehdessään onnistuneita suorituksia – eli tehdessään asioita, joita luottaa osaavansa ja osaa tehdä hyvin.
Taktinen älykkyys on kilpailuedun eri ulottuvuuksista kenties kestävin. Taktinen älykkyys, pelikäsitys tai “pelisilmä” ei ole luontaista lahjakkuutta eikä se kehity tahdosta riippumatta tietyssä ikävaiheessa samaan tapaan “luonnollisesti” kuin jotkut fyysiset ominaisuudet. Pelikäsitystä voi ja pitää harjoitella. Valmentajan haasteena on tunnistaa taktinen taitavuus – kuten hyvä sijoittuminen ja järkevä tilannekohtainen kuljetus- tai syöttövalinta – ja edistää sen kehittymistä luomalla virikkeellisiä harjoitusympäristöjä.
Pelikäsityksen kehittämisessä oleellista on pelaajan oivallus, oppiminen. Vanhanaikaisen (behavioristisen) oppimiskäsityksen mukaisesti valmentaja “siirtää tietoa” pelaajalle kertomalla, mitä tämän tulee tehdä. Uudenaikaisempien (kognitiivisen, kokemuksellisen ja konstruktivistisen) oppimiskäsitysten mukaan pelaaja kokee itse, prosessoi ja rakentaa tietoa ja omaa oppimistaan. Pelikäsitys on tilannesidonnaista, joten sen kehittyminen edellyttää ärsykkeitä ja ympäristöjä, jotka altistavat pelaajan erilaisille valintatilanteille. Paras oppimisympäristö on itse peli (pelaajana tai katsojana) tai pelinomainen harjoitus. Taktinen kilpailuetu perustuu siis aktiiviseen pelitapahtumiin osallistumiseen.
Junnufutiksen kilpailuedut ja niiden tunnistaminen on lasten ja nuorten kanssa toimivan valmentajan arkipäivää. Valmentajan tehtävä on auttaa ja ohjata joukkueen jokaista pelaajaa tulemaan yhä paremmaksi versioksi itsestään. Juniorivalmentajan onnistumista – varsinkaan alle 15-vuotiaiden joukkueissa – ei mitata mitalitilastoilla ja palkintokaapin pyttyrivistön leveydellä. Parempi mittari voisi olla vaikkapa alhainen pelaajien lopettamisprosentti tai pelaajien omatoimiseen harjoitteluun käyttämä aika. “Valmentajuuden tason mittaaminen” ei ole kuitenkaan oleellista. Valmentaja on olemassa pelaajia varten. Henkilökohtaista glooriaa valmentajan kannattaa hakea muualta.
Taitava junnuvalmentaja huomaa ja hyväksyy, että teknisesti taitava pelaaja saattaa menettää tietyssä ikävaiheessa pallon vahvemmalleen mutta kuitenkin teknisesti kömpelömmälleen. Taitava valmentaja tunnistaa, että sosiaalisesti taitava mutta vaatimaton pelaaja voi pitää yllä parempaa joukkuehenkeä kuin tehotilastoillaan joukkueelle voittoja takova tähtipelaaja. Taitava valmentaja huomioi, että pallon päätä pidemmälle vastustajalle menettänyt pelaaja voi olla pelikäsitykseltään älykäs ja epäonnistumisista huolimatta yrittää tehdä kentällä viisaita ratkaisuja, joita hän on korkean harjoittelumotivaationsa ansiosta treenannut lukuisissa vapaa-ajan pihapeleissä. Taitava valmentaja tiedostaa, että pelaajan kentällä tekemä virhe voi johtua tämän rohkeudesta ja itseluottamuksesta yrittää ratkaista pelitilanne oman pelaamisen kehittämiseksi. Tiedostava valmentaja tietää, että on järkevämpää antaa motivoituneelle junioripelaajalle aikaa kehittyä kuin odottaa ja toivoa aikaisin kypsyneen pelaajan motivoitumista.
Syksy on tryoutien ja edustusjoukkueiden muodostamisen aikaa.
