Haka kaatoi kotiavauksessaan AC Oulun 3-0 (2-0). Avausmaalia saatiin odottaa aina 40. minuutille saakka ennen kuin Hakan Dema laukoi koskilaiset johtoon. Puoliajan viimeisellä minuutilla Venance Zézé rankaisi viimekautista seuraansa tekemällä ottelun toisen osuman. Zézé sinetöi loppulukemat vielä muutama minuutti ennen loppua.

Ottelun kokoonpanot ja tilastot

PK-35 Vantaa otti FC KooTeePeen luulot pois heti kättelyssä, kun se ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana latoi kolme maalia kotkalaisten verkkoon. Ensin Jukka Hirvonen vei vantaalaiset johtoon jonka jälkeen Karim Benounes onnistui kahdesti nopeassa tahdissa. Taukolukemat ampui John Weckström. Toisella puoliajalla maalitahti hieman rauhoittui ja ainoasta osumasta vastasi Petri Oravainen ja näin PK-35 Vantaa otti kauden avausvoittonsa 5-0 (4-0)-numeroin.

Ottelun kokoonpanot ja tilastot

Ykkönen jatkuu jälleen viikonloppuna neljän ottelun voimin. PK-35 Vantaa matkustaa Seinäjoelle SJK:n vieraaksi lauantaina ja loput otteluista pelataan sunnuntaina.

Ykkönen