Joulukuussa 30 vuotta täyttävä “Pena” siirtyy AC Ouluun kasvattajaseurastaan Rovaniemen Palloseurasta. Veikkausliigassa 77 kertaa esiintynyt Peura pelasi pitkään hyökkäävissä rooleissa, mutta kaudesta 2012 alkaen pelipaikka on vakiintunut puolustuslinjaan. RoPS:n lisäksi Peura on edustanut FC Santa Clausia ja FC YPAa.

Peura on vahva ja nopea pelaaja, joka juoksuvoimaisena tukee mielellään hyökkäyksiä. AC Oulu odottaa Peurasta vastuunkantajaa sekä pelillisesti, että henkisesti.

– Keskusteluyhteys Antin kanssa löytyi nopeasti kauden päätyttyä. Hän on kokenut pohjoissuomalainen pelaaja, joka sopii pelitapaamme ja seuran imagoon loistavasti. Odotamme häneltä paljon pelillisesti, mutta myös johtajuutta kaivataan. Teimme pidemmän sopimuksen Antin kanssa ja se toimii jälleen esimerkkinä meidän pitkäjänteisestä työstä, AC Oulun manageri Timo Kalermo kommentoi seuran verkkosivuilla.

Päävalmentaja Rauno Ojanen ei peittele tyytyväisyyttään sopimuksesta.

– Meidän joukkueessa laitapuolustajan tulee olla vahva kahdensuunnan pelaaja. Puolustaminen on totta kai avainasia, mutta nykyjalkapallossa pelin avaaminen ja hyökkäyksien tukeminen ovat valtavassa osassa laitapuolustajien peliä, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.

Peura muuttaa Ouluun tammikuussa. Pelaaja itse odottaa uutta haastetta innolla.

– Oulu on tuttu kaupunki – täällä asuu velipoika ja paljon kavereita, joten päätös oli helppo tehdä. AC Oulun pelitapa on minulle erittäin mieluisa ja otan tämän haasteen kokonaisuutena avosylin vastaan. Kahden vuoden sopimus antaa luottamusta varmasti molemmin puolin. Sekä seuran, että minun tavoitteena on ensi kaudelle sijat 1-2.

Peuran sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa neljä pelaajasopimusta kaudelle 2015.

Lähde: www.acoulu.fi