AC Oulun riveissä viime kauden aloittanut, mutta kesken kauden AC Kajaaniin siirtynyt ”Jallu” on harjoitellut Laivastonsinisten mukana läpi talven. Muhokselta kotoisin oleva laitapuolustaja on onnistunut myös maalinteossa kahdessa edellisessä harjoitusottelussa. Kausina 2013-2015 Lappalainen on pelannut 24:ssä virallisessa ottelussa AC Oulun paidassa.

– Jallulla lähtee nyt neljäs vuosi meidän kanssa. Viime kausi AC Kajaanin riveissä teki hänelle uran kannalta todella hyvää, koska hän sai paljon vastuuta ja otettua uralla yhden askeleen eteenpäin. Seuraava askel on avauksen paikka Ykkösessä, josta hän tulee tulevalla kaudella taistelemaan. Jallulla on iso AC Oulu -sydän ja hän on meidän näköinen pelaaja: kova taistelemaan, vahva ja omaa hyvän asenteen, kertaa AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen.

Lähde: www.acoulu.fi