FC Honka nousi sarjakärkeen voitettuaan kotikentällään FF Jaron 4-2. Gideon Baah ja Antti Mäkijärvi onnistuivat ottelun alussa viemään espoolaiset kahden maalin johtoon. Jaro tuli kuitenkin peliin mukaan toisen puoliajan alussa Shahdon Winchesterin maalilla, mutta Tim Väyrynen rokotti heti perään. Mattias Wargh herätti vielä Jaron toiveita, mutta Väyrynen niittasi toisen osumansa ottelun lopulla ja näin pisteet jäivät Espooseen.

MYPA nousi tappioasemasta 3-1 (2-1)-voittoon IFK Mariehamnia vastaan. Diego Assis vei ahvenanmaalaiset johtoon jo heti toisella minuutilla, mutta Xhevdet Gela ja Sasha Anttilainen iskivät nopeassa tahdissa MYPA:n johtoon. Ottelun lopussa Olajide Williams iski lopullisen niitin ottelulle.

KuPS katkaisi VPS:n kahdeksan ottelun tappiottomien otteluiden putken voittamalla Antti Hynysen maalilla 1-0 (1-0). Turun derbyssä päädyttiin 1-1-tasapeliin. Severi Paajanen katkaisi Interin lähes 600 minuuttia kestäneen maalittoman putken ohjaamalla kulmapotkusta Interin taukojohtoon. TPS tuli kuitenkin tasoihin heti toisen puoliajan alussa, kun Henri Lehtonen ohjasi pallon omaan maaliin. Tasapeli oli TPS:lle seitsemäs peräkkäinen ilman tappiota ja Interille seitsemäs peräkkäinen ilman voittoa. JJK oli pitkään voitossa kiinni Mikko Mannisen ensimmäisen puoliajan lopun maalilla, mutta RoPS:n Alison Ndukaku tasoitti kolmannella lisäaikaminuutilla ja näin Jyväskylässä päädyttiin 1-1 (1-0)-tasapeliin.

Voitolla Honka nousi sarjassa kärkeen, mutta HJK:lla on mahdollisuus nousta maanantaina rinnalle, kun se kohtaa FC Lahden.

Otteluiden tilastot ja kokoonpanot