TPS kaatoi omassa ottelussaan IFK Mariehamnin selvästi 3-0 (2-0). TPS aloitti ottelun vahvasti ja meni johtoon jo seitsemännellä minuutilla, kun TPS pelasi hyvän tilanteen ja Juho Lehtonen pääsi vastakkain IFK:n maalia vartioineen Jere Pyhärannan kanssa ja sijoitti pallon varmasti takakulmaan. Pian maalin jälkeen TPS sai ikäviä uutisia, kun Dennis Okaru joutui poistumaan kentältä nilkkavamman vuoksi. Juuri ennen puolentunnin täyttymistä TPS iski terävästi vastaiskulla, kun Petteri Pennanen vapautti Toni Kolehmaisen eikä kapteeninnauhaa kantanut oululainen erehtynyt, vaan vei mustavalkoiset kahden maalin johtoon. Näissä numeroissa siirryttiin myös tauolle. TPS lisäsi johtoa toisen puoliajan alussa, kun vahvassa talvivireessä oleva Aleksi Ristola siirsi Kennedy Eriban syötöstä TPS:n 3-0 -johtoon. Enempää osumia ei nähtykään.

Ottelun tilastot ja kokoonpanot täällä.

Inter varmisti niin ikään jatkopaikkansa, kun se haki pisteet Valkeakoskelta. Tasainen ottelu kääntyi lopulta Interin hyväksi, kun Irakli Sirbiladze puski toisella puoliajalla kulmapotkusta ottelun ainoaksi jääneen maalin. Interille tuli myös huonoja uutisia Daniel Antunezin loukkaantumisen myötä. Antunez loukkaantui heti ottelun alkuhetkillä ja piti polveaan.

Lohkossa Inter ja TPS ovat tasapisteissä ja lohkon viimeinen ottelu Haka-TPS pelataan keskiviikkona. Lohkon loppusijoitukset ovat jo selvillä, mutta Haka taistelee vielä muiden lohkokolmosten kanssa jatkopaikasta.

Haka-Inter –ottelun tilastot täällä.

JJK päätti Liigacupinsa pakkovoittoon, kun se haki pisteet VPS:n vieraana 2-1 (1-0) –voitolla. Vierailijat menivät ensimmäisellä puoliajalla johtoon, kun Mikko Innanen käytti VPS:n puolustuksen ja O’Brien Woodbinen kömmähdyksen hyväkseen ja viimeisteli ensimmäisen puoliajan ainoan maalin. Toisella puoliajalla Mikko Manninen vapautti Antto Hilskan ja tämä pääsi tuikkaamaan jyväskyläläisille jo toisen maalin. VPS kavensi vielä Steven Morrisseyn osumalla, mutta takaa-ajo ei riittänyt.

Voitolla JJK nousi lohkossa toiseksi heti jatkopaikkansa varmistaneen Jaron taakse. VPS on pisteen perässä ja KuPS:lla on matkaa kaksi pistettä. VPS:lla on ottelu vielä pelaamatta, kun taas KuPS:lla on kaksi ottelua vielä pelaamatta.

VPS:n ja JJK:n välisen ottelut tiedot löytyvät täältä.