Sarjataulukon perusteella Leeds lähtee peliin suurena ennakkosuosikkina, mutta tilastojen valossa asetelmat kääntyvät. Joulukuusta 2006 eteenpäin joukkueet ovat kohdanneet viisi kertaa ja jokaisessa pelistä Derby on napannut itselleen voiton.

Väyrynen ja Forssell ovat tällä kaudellä jääneet pieneen rooliin Leedsissä. Väyrynen on kärsinyt loukkaantumisesta ja pelejä on kertynyt yhdeksän. Forssell on puolestaan ollut kentällä vain viidessä ottelussa. Molempien maalitili on vielä avaamatta.

Maanantaina tositoimissa on myös Oldhamin Shefki Kuqi. Ykkösliigan keskikastissa majaileva Oldham saa vastaansa samoista sijoista taistelevan Hartlepoolin.

Kuqi on ollut tällä kaudella suuressa roolissa, sillä hän on paukuttanut 16 sarjapelissä peräti kahdeksan maalia. Sarjan maalipörssissä Sheriffi on jaetulla viidennellä sijalla.