Suomi otti pelin haltuunsa alusta lähtien, mutta pieni jännitys näkyi otteissa. Ratkaisusyötöt eivät tahtoneet löytää perille ja Andorra pääsi myös ajoittain iskemään vastahyökkäyksillä.

Suomi siirtyi kuitenkin johtoon 12. minuutilla, kun Fredrik Lassas nosti hyvän pallon Andorran rangaistusalueelle ja Karim Jouini oli paikalla oikeaan aikaan ja nosti pienellä puskulla pallon yli Andorran maalivahti Victor Silverio Pinton ja verkon perukoille.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Avausmaali ei kuitenkaan vapauttanut Suomen peliä ja taukoon asti paras rytmi pelistä oli haussa. Hallinta oli kuitenkin Suomella ja taukonumerot vähintään ansaitut.

Toisella puoliajalla Suomi sai peliin paremmin tempoa ja tämä näkyi heti. Tilanteita syntyi tiuhaan tahtiin ja myös tulosta tuli. 56. minuutilla Jouini laukoi Suomen 2-0-johtoon ja vain viisi minuuttia myöhemmin maalivahti Pinto kaatoi läpiajossa olleen Jouinin rangaistuspotkun ja punaisen kortin arvoisesti. Jouinin hattutemppu jäi kuitenkin tekemättä, kun maalille vaihdettu Octavio Araujo Pisco torjui 11-metrisen.

Lopullisen niitin ottelulle iski 73. minuutilla Topias Järvelä Jouinin laukauksen paluupallosta.

Päävalmentaja Ilkka Mäkelä oli voittoon tyytyväinen, mutta näki peliesityksessä vielä melkoisesti parantamisen varaa.

– Ensimmäinen jakso oli nihkeä ja se meni ehkä vähän jännityksen piikkiin. Pelinavaaminen ei toiminut, vaikka tilaa ja aikaa olisi ollut. Toisella puoliajalla meni kuitenkin jo vähän paremmin ja etenkin laitapelaaminen – ennen kaikkea oikealla – tehostui myös selvästi. Toki ulosajokin auttoi, mutta toinen puoliaika oli meiltä selvästi parempi, Mäkelä sanoi SPL:n sivuilla.

– Kolme pistettä oli hyvä, mutta emme nyt päässeet sille tasolle johon pystymme. Toivottavasti jännitysmomentti meni nyt ohi seuraavaa peliä ajatellen.

Positiiviselle puolelle Suomi saattoi kirjata pisteiden lisäksi myös sen, että mitään loukkaantumisia ottelussa ei sattunut.

– Se oli hyvä ja myös se, että hyökkääjät saivat nyt onnistumisia, Mäkelä summasi.

Kokoonpanot ja ottelutilastot UEFA:n verkkosivuilla>>

Lähde: www.palloliitto.fi