Sami Hyypiä kauden komeetta
Bundesligassa kauden suomalaishahmo oli Sami Hyypiä, jonka luotsaama Leverkusen sijoittui sarjassa komeasti kolmanneksi – ja lopulta vain yhden pisteen päähän sarjakakkosesta Dortmundista. Viiden ottelun mittaiseen voittoputkeen kautensa päättänyt Leverkusen selviytyi ensi kaudeksi suoraan Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Hyypiä luotsannee tulevalla kaudella Leverkusenia yksin, kun tämän kauden valmennuspari Sascha Lewandowski siirtyy valmentamaan seuran akatemiaan.
Teemu Pukin Schalke sijoittui lopulta neljänneksi ja karsii paikasta Mestarien liigaan. Pukki itse iski vähäiseen peliaikaansa suhteutettuna Bundesligassa hyvät tehot, mutta ei onnistunut nousemaan vakioavaajaksi edes muiden hyökkääjien loukkaantumisten myötä. Pukki esiintyi lopulta 17 Bundesliga-pelissä, joissa teki 3 maalia ja antoi 2 maaliin johtanutta syöttöä. Näin ollen yhtä tehopistettä kohden Pukki pelasi noin 90 minuuttia, mitä voi pitää Bundesliga-tasolla kovana suorituksena, vaikka otos onkin pieni. Pukki sai peliaikaa myös viidessä Mestarien liigan ottelussa ja kahdessa cup-pelissä, mutta näissä tehoja ei syntynyt. Pukin tulevaisuus Schalkessa on epäselvä.
HJK:sta Borussia Mönchengladbachissa lainasopimuksella olleen Alexander Ringin kausi oli suuri pettymys. Peliaikaa lopulta kahdeksanneksi sarjassa sijoittuneen Borussian riveissä herui vain kuudessa Bundesliga-ottelussa, joista kahdessa Ring oli avauksessa. Kevätkaudella Ring ei enää tahtonut mahtua edes penkille, mihin vaikutti myös seuran päätös olla käyttämättä Ringin osto-optiota. Mestarien liigan karsinnoissa Ring iski Kiovan Dynamoa vastaan seuralleen ensimmäisen euromaalin 16 vuoteen. Europeleissä Ring esiintyi kaikkiaan kuudesti, minkä lisäksi tilille tuli yksi cup-ottelu. Lehtitietojen mukaan Ringille etsitään parhaillaan uutta seuraa etenkin Saksasta.
Mäkelä, Furuholm ja Kojola vireessä alemmilla tasoilla
2. Bundesligaan tammikuussa siirtynyt Juho Mäkelä ehti esiintyä SV Sandhausenin riveissä 12 ottelussa. Sandhausen jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja putosi 3. Ligaan. Mäkelän oma kevätkausi sujui varsin hyvin, kun 12 ottelussa syntyi 3 maalia ja yksi maalisyöttö. Mäkelän jatko-optio Sandhausenin kanssa edellytti sarjapaikan säilyttämistä, joten sopimus on katkolla.
IFK Mariehamnin toppari Kristian Kojola siirtyi tammikuusta alkaen vahvistamaan 3. Ligan putoamistaistelussa ollutta Hallescher FC:tä. Bundesliga-seura Fortuna Düsseldorfin Timo Furuholm seurasi pian perässä lainasopimuksella. Suomalaisten kevät Itä-Saksassa oli menestys: Hallescher nousi tammikuun 17. sijaltaan lopulta kymmenenneksi.
Kojola ja Furuholm pelasivat kevätkaudella täydet minuutit yhtä vaille jokaisessa seuran 16 ottelusta. Furuholm paukutti otteluissa kahdeksan maalia ja tarjoili kolme maalisyöttöä. Furuholm ehti myös syyskaudella pelata kuudessa Regionalligan ottelussa Fortunan reservijoukkueen riveissä. Kojolan sopimus Hallescherin kanssa kattaa vielä tulevan kauden, kun taas Furuholmin lainasopimus päättyi. Furuholmin emoseura Fortuna Düsseldorf putosi kauden päätteeksi Bundesligasta, joten nähtäväksi jää, saako Furuholm uuden yrityksen düsseldorfilaisseuran riveissä 2. Bundesligassa.
Brechtelin Karlsruher U19 säilytti sarjapaikkansa
Neljännellä sarjaportaalla, Baijerin Regionalligassa Greuther Fürthin U23-joukkuetta edustanut Tuomas Rannankari kuului vakioavaukseen käytännössä koko kauden ajan, muttei saanut tilaisuutta ykkösjoukkueen riveissä kuin muutamassa syksyn harjoitusottelussa. Kun Regionalligaa on jäljellä vielä yksi kierros, on kuopiolaislähtöinen laitapakki pelannut 30 ottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin ja tarjoillut yhden maalisyötön. Fürth U23 on ennen päätöskierrosta Baijerin Regionalligan 12. sijalla. Rannankarin sopimus päättyy kesäkuussa.
U19-Bundesligassa suomalaislippua on pitänyt yllä Palloliiton vuoden lupaavaksi pelaajaksi joulukuussa valittu Jesper Brechtel, joka on toiminut koko kauden Karlsruherin U19-joukkueen kapteenina. Brechtel on kipparoinut joukkuettaan 22 ottelussa sekä muutamassa cup-pelissä. Brechtelin joukkue säilytti lopulta täpärästi sarjapaikkansa sijoituttuaan kymmenenneksi A-juniorien Bundesligan eteläisessä/lounaisessa lohkossa. Tulevalla kaudella Brechtel ei enää ikänsä puolesta mahdu Karlsruherin U19-joukkueeseen, joten tavoitteena on murtautua 2. Bundesligaan nousseen Karlsruherin ykkösjoukkueen kokoonpanoon.
Myös Saksan viidennellä sarjatasolla on nähty suomalaisväriä. Rovaniemen Palloseuraa kaudella 2011-12 edustanut Thomas Götzl on pelannut FC Ambergin riveissä 12 ottelua, joissa on syntynyt yksi maali. Amberg on kierrosta ennen sarjan päätöstä neljäntenä Baijerin pohjoisliigassa. JBK:ta Suomessa edustanut Yoel Fundusa puolestaan on saanut peliaikaa kuudessa ottelussa FC Viktoria Urberachin riveissä Hessenliigassa. Joukkue on ennen päätöskierrosta sarjassa 14:s.
Kymppipaikka.fi / JM