Santahuhta päätti pelaajauransa syksyllä 2011, ja siirtyi Jazzin päävalmentajavastuuseen.
Santahuhdan debyyttikaudella FC Jazz sijoittui Kakkosen länsilohkon kakkoseksi 57 pisteellä. Sarjavoittaja Ilves keräsi 13 pistettä enemmän.
– Olimme kokonaisuutena tyytyväisiä edustusjoukkueen toimintaan kauden aikana. Erityisesti valmennustiimi toimi hyvin. Matti Santahuhta oli selkeä ykkösvaihtoehtomme ensi kauden päävalmentajaksi, joten olemme tyytyväisiä jatkosopimukseen, FC Jazzin toiminnanjohtaja Jouni Joensuu sanoo seuran verkkosivuilla.
Santahuhdan apuvalmentajina toimivat päättyneellä kaudella Heimo Piira ja Joonas Laurikainen pelaajavalmentajan ominaisuudessa. Huoltajana toimi Juha Kartio ja joukkueenjohtajana Jussi Rantala.
– Joukkueen taustat tulevat olemaan pitkälti samat. Myös pelaajaneuvottelut ovat hyvässä vauhdissa. Joukkueen perusrunko säilyy varsin hyvin, mutta myös muutamia vahvistuksia on tulossa, Joensuu toteaa.
Vaikka FC Jazz teki Kakkosen lähihistorian parhaan saavutuksensa, päävalmentaja ei ole täysin tyytyväinen päättyneeseen kauteen.
– Suurin pettymys oli se, että Ilves oli niin ylivoimainen. Emme pystyneet oikeastaan missään vaiheessa pistämään heille paineita, Santahuhta myöntää.
Lähde: www.fcjazz.com