Tuunainen on PK-35:n kasvatti ja debytoi seuran tuolloin Kakkosessa pelanneessa edustusjoukkueessa kaudella 1996. Suomen korkeimmalla sarjatasolla Veikkausliigassa hän teki ensiesiintymisensä kasvattajaseuransa riveissä kaudella 1998.

Hän on edustanut liigassa myös Jokereita, Tampereen Pallo- Veikkoja, Atlantista, Allianssia, KooTeePeetä ja Myllykosken Palloa. Hän palasi PK-35:een kaudeksi 2011.

Tuunainen on pelannut 233 liigaottelua ja tehnyt kuusi liigamaalia. Hän saavutti SM-hopeaa Jokereissa kaudella 2000 ja Allianssissa kaudella 2004, SM-pronssia PK-35:ssä kaudella 1998 sekä Suomen cupin mestaruuden Jokereissa kaudella 1999 ja Atlantiksessa kaudella 2001. Hänet valittiin Veikkausliigan fair play -pelaajaksi kaudella 2002.

Tuunainen on pelannut myös 19 poikamaaottelua.

– Olen asunut Riihimäellä nyt jo viisi vuotta ja haluan asettaa perheen etusijalle elämässäni, aika ei enää riitä aivan huipputason harjoitteluun. Lisänä ovat tietenkin loukkaantumiset ja kuntoon pääsemisen vaikeudet. Jalat eivät oikein kestä niin kovaa treenausta, Tuunainen sanoo RiPS:n verkkosivuilla.

– Minulle henkilökohtaisesti tutun Jukka Vannisen mukana olo joukkueessa on yksi syy, miksi mukaan liittyminen on helppoa, Tuunainen lisää ja viittaa aikaisemmin talvella liittyneeseen ex-liigapelaajaan.

Lähde: http://www.riihimaenpalloseura.fi