Vuonna 1990 Teelahti on kotkalaislähtöinen topparijärkäle, joka aloittaa nyt toisen kautensa Atlantis-miehistössä. Päävalmentaja Mikko Lappalainen kaavailee Teelahdelle isoa roolia joukkueessaan.
– Ville oli viime keväänä meidän ykköstoppari. Kesällä kuitenkin loukkaantumiset ja työesteet verottivat huomattavasti hänen panostaan. Nyt mies on jälleen terveenä ja uudella innolla valmistautumassa tulevaan kauteen. Hänellä on kaikki edellytykset nousta jälleen alakerran johtajaksi, Lappalainen pohtii seuran sivuilla.
Lawrence Simeon (s. 1991) on allekirjoittanut kauden 2013 kattavan pelaajasopimuksen Atlantiksen kanssa. Keskikentän terrieri aloittaa nyt neljännen kautensa punapaidassa. Viime kaudella tilastoihin kirjattiin 21 ottelua Kakkosessa.
Lawrence Simeon on tärkeä palanen Lappalaisen palapelissä.
– Simeonista on kehittynyt mainio puolustava keskikenttäpelaaja. Nopeat jalat ja vahva työmoraali ovat oivat eväät pallorosvon rooliin. Ylöspäin pelaamisessa on vielä parantamista, vaikka taitoa siihen löytyy aivan riittävästi.
Lähde: www.atlantisfc.fi