Juska Savolainen: Loukkaantuneen pelaajan arjesta
Juska Savolainen on vuonna 1983 Helsingissä syntynyt jalkapalloilija. Tällä hetkellä hän pelaa Norjan pääsarjassa pelaavan Haugesundin riveissä.
Savolainen siirtyi jo 18-vuotiaana Heerenveenin riveihin Hollantiin. Suomeen palattuaan hän pelasi FC KooTeePeen, Allianssin, FC Hämeenlinnan sekä Tampere Unitedin paidassa Veikkausliigaa.
Savolainen valittiin vuoden liigapelaajaksi vuonna 2007 ja tammikuussa 2008 hän siirtyi Rosenborgiin, jolloin myös vaikeat nivusvammat alkoivat. Välillä hän piipahti TamU:ssa lainapestillä ja välillä taas aikaa on mennyt enemmän tai vähemmän sairastuvalla. Nivusvamma ärtyi jälleen viime kauden lopussa ja tällä hetkellä hänellä edessään on vielä pitkä kuntoutus pelikuntoon päästäkseen.
LOUKKAANTUNEEN PELAAJAN ARKI
Tässä olisi tarkoitus avata vähän futaajan arkea ulkomailla, kun pelihommat ovat enemmän tai vähemmän jäissä. Pääsin siirtymään kolmisen vuotta sitten Skandinavian jättiläiseen, Rosenborgiin, hienon TamU-kauden jälkeen.
Aikaa siitä on siis kulunut nyt reilut kolme vuotta ja paljon on tapahtunut, valitettavasti vain kentän ulkopuolella. Olen läpikäynyt kolme leikkausta ja viettänyt helvetin monta tuntia kuntosalilla!
Miten näihin loukkaantumisiin sitten tulisi suhtautua?
Ensinnäkin kaikki futaajat loukkaantuvat jossain uran vaiheessa ja kokevat sen tuskan kun eivät voi osallistua joukkueen toimintaan täysillä. Se on osa urheilua ja joku todella fiksu on keksinyt, että se mikä ei tapa, vahvistaa - kyllä mulla on kuitenkin olo vahvempi silloin kun pääsen märälle baanalle sinkoilemaan ja nauttimaan 90 minsan tunnelmasta.
Mitä sitten pitäisi tehdä kun joutuu ”loukkaantumiskierteeseen” ?
Ensiksi tulee tietysti fiilis, että hoidan itseni mahdollisimman nopeasti kuntoon. Mutta kun tulee kuntoutuksessa snadisti takapakkia, niin alkaa epäilyttämään, että tuleeko tästä hommasta mitään? Onneksi yleensä kuitenkin palkitaan, kun on jaksanut kuunnella kroppaansa, tehnyt vesijumpat ja polkenut tarpeeksi pyörää.
Mielestäni tärkeintä siinä vaiheessa kun vuodesta menee suurin osa joukkuetreenien ulkopuolella, on löytää elämää fudiksen ulkopuolelta. Ja tämä korostuu vielä kun asuu puoli tuntemattomassa mestassa, missä jengi vääntää vierasta kieltä. Kuinka tärkeää silloin on se tukiverkko takana ja minun tapauksessa opiskelut, jotka voi aina uudestaan aloittaa avoimessa. Tekemällä jotain itseänsä kehittävää voi kompensoida sitä loukkaantumisen tuomaa tyhjyyttä. Suosittelen, vaikkakin välillä pleikkari onnistuu pelastamaan päivän.
Tähän kohtaan oli tarkoitus kirjoittaa, että oma kuntoutus viimeisimmästä nivusleikkauksesta on hyvällä mallilla, mutta menin liukastumaan oikein kunnolla ja näytti jo hetken, että sain tyrän ulos alavatsasta. Tämän päiväset magneettikuvat (muistaakseni yhdeksäs kuvaus-sessio kolmessa vuodessa) paljasti, että tyrä pysyi sisällä ja päästiin snadilla revähdyksellä. Olisko nyt onni kääntynyt?
Juska Savolainen
