– Viime kauteni oli rikkonainen, sillä alkukesästä asti oli tiedossa, että akillesjänne leikataan kauden jälkeen. Se vaikutti eniten harjoitteluun, jouduin jättämään paljon treenejä välistä ja se varmasti heijastui myös peliesityksiin. Nyt olen kaikkien fyysisten testienkin mukaan paremmassa kunnossa kuin moneen vuoteen, joten on mukavampi lähteä ensi kauteen. Lisäksi sain KuPS:n TryOutissa tammikuussa pelata paljon minuutteja kovia liigaporukoita vastaan, joten pelituntuma alkaa olla tässä vaiheessa talvea hyvä, kertoo Tarmo Koivuranta lähtötilanteesta kauteen Jipon sivuilla.
– Olen pelaajana ja urheilijana edelleen kunnianhimoinen, joten tavoite ensi kaudella on pelata vahva ja tasainen kausi. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän pelaamisesta nautin ja haluan voittaa nimenomaan joukkueelle.
– Tare on meille huipputärkeä pelaaja. Miehen taito, kokemus ja erityisesti johtajuus on keskeisessä asemassa ensikauden otteluissa viime kauden tapaan, summaa päävalmentaja Jarmo Korhonen Koivurannan merkityksen ensikauden joukkueelle.
– Nyt kun tämä sopimus on saatu varmistettua, syntyy muitakin lähiaikoina.
Lähde: www.jippo.fi