Puhutaan, että on finaali on finaali ja siinä pelataan usein erilaista jalkapalloa. Paineet ovat kovat, edessä siintää mahdollisuus päättää kausi glooriaan tai eilisiltana pelanneiden joukkueiden osalta pelastaa edes auttavasti kasvonsa. Välttämättä ei mitään hienouksia nähdä tai niitä edes tarvita. Kaikkinensa eilisestä Eurooppa-liigan finaalista näki kuitenkin, että siihen on syynsä, että finaalissa kohtasivat Valioliigassa sijoilla 16 ja 17 olevat joukkueet. Sanotaan se suoraan: Bilbaon finaali oli heikkotasoinen jalkapallo-ottelu kahden huonosti kautensa pelanneen jalkapallojoukkueen välillä.
Ottelu oli alusta loppuun hermostunuttakin taistelua, kamppailua, vääntämistä, boksin ja keskitysten puolustamista. Hyökkäyssuuntaan kumpikaan joukkueista ei kyennyt luomaan kovinkaan paljoa kontrolloidusti. Pallot lentelelivät ilmassa, pelaajat juoksivat kovalla intensiteetillä ja yrittivät sillä kuuluisalla kivalla tsempillä, mutta järkeä tai kaavamaisuutta – sitä oli kovin kovin vähän.
Kyllä, finaalit ovat usein tällaisia. Vain se voitto lopulta kiinnostaa molempia joukkueita. Mutta kun tuon pelin summaa molempien joukkueiden kautta, sieltä on vaikeaa löytää sellaista tasaista ja toistuvaa rakennetta, joka olisi kantanut läpi ottelun. Jos vertaa tasoa vaikkapa Mestarien liigan välieriin, tasoero oli suuri – sekä joukkueiden että pelaamisen kannalta – valitettavasti.
ManU:n keinot loppuivat
ManU:lla oli ensimmäisellä jaksolla isoja vaikeuksia joka kerta, kun Spurs nosti prässiään. ManU ei päässyt oikein mihinkään paineen alta ja Spurs toteutti omaa puolustussuunnitelmaansa ensimmäisellä jaksolla hyvin. Tietenkin toisella jaksolla pelin kuva oli täysin erilainen. Spurs muutti suunnitelmiaan ja lähti johtoasemassa vetäytymään alaspäin. He bussittivat todella hyvin ja suojelivat omaa maaliaan. Ja siinä vaiheessa ManU:lta kyllä loppuivat vähän keinot. ManU:n esitys oli hyökkäyspäässä kaikkinensa heikko ja vaatimaton, vaikka parin keskityksen kautta he onnistuivatkin luomaan jonkinmoiset maalipaikat ottelun loppupuolella.
Osittain ManU:n hyökkäyspelaamisen vaisuus johtui ainakin osittain, jos ei paljonkin siitä, ettei Bruno Fernandes pelannut omalla huipputasollaan. Hän ei tällä kertaa kyennyt kantamaan samalla tavalla kuin monessa kauden aiemmassa pelissä, kun muulla joukkueella on peli sakannut. Amad Diallo oli ensimmäisellä jaksolla hyvä, hän haastoi hyvin Destiny Udogieta laidallaan ja hänen kauttaan tulivat ManU:n parhaat paikat. Mutta toisen jakson aikana ja edetessä hänkin katosi kuvasta aika täydellisesti.
Erikoistilannepelaaminen, kuten jo etukäteen odotettiin, oli isossa osassa. Näiden kautta tuli iso osa molempien joukkueiden tilanteista. Osittain tietysti maalivahtien ja puolustajien yhteisten sähellysten kautta. Molemmat saivat kuitenkin jotain vaarapaikkoja aikaan niistä.
Spurs teki riittävästi
Spurs tosiaan aloitti kohtalaisen aktiivisella prässillä ja pakottivat ManU:n ongelmiin. Hyökkäyssuuntaan Tottenham ei hirveästi luonut koko ottelun aikana mitään, toisella jaksolla ei yhtään mitään ja ensimmäiselläkin hyvin, hyvin vähän. Mutta he tekivät sen tärkeimmän, yhden maalin – voittomaalin. Heidänkin parhaat paikkansa tulivat erikoistilanteista ja keskitysten kautta, josta voittomaalikin tuli. Maalissa oli toki huonoa puolustamista ManU:lta. Noussair Mazraoui ei peittänyt keskitystä ja Luke Shaw sekä Patrick Dorgu päästivät Brennan Johnsonin juoksemaan läpi. Lopulta tuli oma maali sähläyksen seurauksena. Koko tilanne olisi ManU:n pitänyt puolustaa kauttaaltaan paremmin.
Vaikka Spursin hyökkäyspelaaminen jätti toivomisen varaa – tai käytännössä se oli olematonta, paljon kunniaa on annettava heidän oman maalinsa puolustamiselle. Oli selvä taktinen valinta toisella jaksolla vetäytyä ja suojella omaa maaliaan hinnalla millä hyvänsä. Ja sen he tekivät hyvin. Kenttäpelaajat Mickey van der Venin, Christian Romeron ja vaihdosta kentälle tulleen Kevin Danson johdolla suojelivat erinomaisesti omaa maalia ja boksia. Pari paikkaa ManU sai, mutta isossa kuvassa ei juuri hätää ollut. Puolustus pelasi erittäin uhrautuvasti, blokkailivat laukauksia, peittivät keskityksiä ja voittivat niitä, koska ManU joutui keskittelemään paljon. Van der Venin maaliviivapelastusta kelaillaan Lontoossa jatkossa ahkerasti tuoppien äärellä.
Kaunista se ei ollut, mutta en ei sen Spursin näkökulmasta tarvinnutkaan olla. Tottenham teki ottelun ManU:lle vaikeaksi, tekivät 1-0 maalin ja sitten suojelivat johtoaan. Manageri Ange Postecoglou on aiemmin puhunut toistuvasti siitä, että hän ei tule missään olosuhteissa luopumaan periaatteistaan ja siitä, minkälaista jalkapalloa Spursilla peluuttaa. Nyt luopui ja se kannatti. Kukaan joukkueesta tai kannattajista ei tule muistelemaan sitä, millä tavalla pitkä pokaaliton putki saatiin vihdoin poikki.
Tarkastelun aika
Isossa kuvassa tällä tuloksella voi olla iso merkitys. Ensinnäkin Postecoglou piti sanansa: toisena vuonna hän aina voittaa jotain. Riittääkö tämä Spursin seurajohdolle siihen, että työpaikka säilyy potkuhuhuista huolimatta? Kausihan on muuten ollut katastrofaalinen myös Spursille. Ehkä tämä pokaali antaa lisäaikaa ja Spurs pääsee rakentamaan joukkuettaan tulevaisuuteen – tuoreena Mestarien liigan joukkueena.
ManU:n kannalta tämä oli tietenkin valtava tappio. Rahalle olisi todellakin ollut tarvetta, koska joukkue pitää rakentaa täysin uusiksi ja kuten Viaplayn selostaja Ville Kuusinenkin lähetyksessä kertoi, myös aiempien siirtojen velkoja on lankeamassa maksettavaksi lähitulevaisuudessa. Nyt jäi Mestarien liigapaikka saamatta, eikä tärkeää rahaa ole tulossa sitä kautta.
Varmaankaan ManU ei ole myöskään se houkuttelevin kohde, kun mietitään kesän siirtoikkunaa ja pelaajat pohtivat tulevaisuuden asuinpaikkaansa. Kuinka helppoa on houkutella pelaajia pahasti alisuorittavaan joukkueeseen ja kauttaaltaan sekaisin olevaan seuraan, joka ei pelaa Mestarien liigassa ja jolla ei ole rahaa? Ei varmasti ole kovin helppoa.
Tämä kausi oli ManU:lle täysi katastrofi. Viimeinenkin oljenkorsi lipesi. Viimeistään kesällä täytyy tehdä isoja päätöksiä. Ruben Amorimin osaltakin on perusteltua kyseenalaistaa tekemisiä, hän on kuitenkin saanut olla jo aika pitkän pätkän peräsimessä. Joukkue ei ole hänelle koottu ja siinä on pelaajia, jotka hän on perinyt ja jotka eivät varmasti sovellu parhaalla tavalla hänen systeemiinsä. Kovin pitkä ei Amorimin elämänlanka kuitenkaan ole. Jos syksyllä joukkue, jota hän nyt pääsee rakentamaan – uskon, että pääsee ja hän saa jatkaa – ei pelaa merkittävästi paremmin eikä tuloksia tule, lanka voi olla lyhyt. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Pitää joka tapauksessa onnitella Tottenhamia mestaruudesta. Siellä on useita pelaajia, jotka ovat pelanneet kovalla tasolla pitkään voittamatta mitään. Esimerkiksi Son Heung-min on ollut vuosia Spursin tähtipelaajia, joita voitot ovat kiertäneet. Siellä on hienoja pelaajia, joille tuon voiton suo.
Ehkä se sitten oli tähtiin kirjoitettu – Harry Kane voitti viimein jotain ja perässä Tottenham pitkästä aikaa. Ainakin pari ”kirousta” voidaan nyt unohtaa ja haudata, kuten lempinimi ”Neverkusen” viime keväänä Saksan puolella.
Henri Lehto
ManU:n kannattaja
Huuhkajien videoanalyytikko
