Niki Mäenpää on ilman muuta oman tekstinsä arvoinen jalkapalloilija. Hänen uransa on jo nyt pitkä ja monipuolinen – ja se jatkuu yhä. Mäenpää ei ole laittanut kenkiä ja hanskoja naulaan, vaikka aika moni on uumoillut hänen tekevän niin.

Viime viikolla poikani jalkapalloharrastukseen osallistuva henkilö, Niki Mäenpään pitkäaikainen hyvä ystävä ja poikavuosien pelikaveri pohdiskeli, että hän painaa hommia kentällä ja Niki rentoutuu aurinkotuolissa kotonaan Venetsiassa. No eipä kaveri tiennyt vielä, että Mäenpään ajat aurinkotuolissa ovat takana ja mies palaa tositoimiin. Tällä kertaa suuntana Kreikka.

Varhain maailmalle

Mäenpään ura on poikkeuksellinen. Kasiysin kasvatti lähti kehittymään HJK:n riveihin, mutta jo 18-vuotiaana 2003 hän lähti maailmalle rakentamaan ammattilaisuraansa. Suunnaksi tuli Ranska ja Lens. Tämä tapahtui aikana, jolloin oli erittäin harvinaista, että nuori pelaaja lähti akatemiatasolle oppiin. Mäenpää lähti ja sen jälkeen hänen varsinainen kotiosoitteensa on aina ollut ulkomailla. Kiertue on siis kestänyt nyt jo yli 20 vuotta.

Ranskasta käsin hän tutustui ensin lainasopimuksella hollantilaiseen jalkapalloon, kunnes alkoi uran seuraava vaihe: Hollanti pysyvästi. Hollannin vuosien varrella Mäenpää edusti Den Boschia, Willem II:ta, AZ Alkmaaria ja VVV-Venloa, näistä joukkueista ykkösvahtina Den Boschissa ja Venlossa. Tämän aikakauden aikana hän myös nousi A-maajoukkueen maalivahtien joukkoon tehden debyyttinsä 2008. Venlon vuosinaan hän nousi jopa A-maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi. Niki Mäenpää oli esimerkiksi maalissa yhdessä Suomen kautta aikojen legendaarisimmista otteluista, ”Gijonin ihmeessä”.

Englantiin, sieltä Italiaan

Seuraava uran vaihe löytyi Englannista. Ensin Brightonissa, sitten Bristol Cityssä isossa vastuussa ja lopulta Stokessa. Osa jo Hollannin vuosista meni kakkosmaalivahtina, niin myös Englannissa. Monen asiantuntijan mukaan hän oli aivan erinomainen ammattilainen siinä roolissa: Aina valmiina kentälle, erinomainen harjoittelija ja erittäin kannustava joukkuekaveri, etenkin maalivahtikollegoilleen. Samat ominaisuudet näkyivät myös Mäenpään 27 A-maaottelun Huuhkaja-uralla.

Kun aika Stokessa oli päättymässä, moni uskoi Mäenpään uran olevan siinä. Näin ei todellakaan käynyt. Venezia, silloin Serie B-joukkue, tarvitsi kipeästi luotettavan maalivahdin nousukarsintoihin ja sellainen löytyi Englannista.

Mäenpää tuli loppukaudeksi Venezian maalille ja torjui lopulta joukkueen maalilla niin erinomaisesti, että Venezia nousi Serie A-joukkueeksi. Seuraavalla kaudella Mäenpää tekikin Serie A-debyyttinsä 36-vuotiaana.

Lopulta Italian keikka loppui, mutta Mäenpää oli perheinensä asettunut Venetsiaan. Sieltä käsin Mäenpää tarttui houkuttelevaan tarjoukseen: HJK tarjosi sopimusta ja Mäenpää siirtyi Klubiin kesken kautta 2023. Taas oli edessä debyytti kypsällä iällä – maailmaa kiertänyt ja A-maajoukkueessakin loistanut Mäenpää pelasi ensimmäisen Veikkausliigaottelunsa syksyllä 2023.

Kolhut hoidettu kuntoon

Ensimmäinen vaihe HJK:ssa päättyi, mutta viime kesänä sama toistui: HJK kutsui ja Mäenpää sanoi kyllä. Tällä kertaa loukkaantumiset vaivasivat niin pahasti, että otteluiden määrä jäi vähäiseksi. Viimeistään siinä vaiheessa oletettiin, että Mäenpään ura on paketissa, kun HJK ja Mäenpää ilmoittivat sopimuksen päättymisestä ennen HJK:n europelejä.

Vielä mitä. Mäenpää on nostanut aina erinomaisessa fyysisessä kunnossa olevan kehonsa jälleen liikkeelle ja uusi seura on Kreikan pääsarjajoukkue Kallithea. Eikä ole mitenkään mahdotonta, että Mäenpää debytoi vielä yhdessä pääsarjassa kunnioitettavassa 40 vuoden iässä.

Niki Mäenpään tarina on ainutlaatuinen suomalaisessa jalkapallossa. Eikä kenellekään ole miehestä mitään pahaa sanottavaa. Pitkän uran yksi salaisuuksista on varmasti juuri siinä, että mies suhtautuu aina ammattimaisesti tekemiseensä ja rooliinsa. Ammattilaisuria on monenlaisia, Mäenpään pitkä ura on omanlaisensa, mutta todellakin hatunnoston arvoinen.

Pelasi hän sitten Kreikan pääsarjassa otteluakaan tai ei, Kallithea sai joka tapauksessa joukkueeseensa sataprosenttisen ammattilaisen, joka tekee kaikkensa joukkueen voiton eteen, oli hän sitten tolppien välissä, penkillä tai katsomossa.

Kaikin puolin hieno mies.

Timo Walden

Kirjoittaja on entinen UEFAn Media Officer, jonka jalkapallojuuret ovat Valkeakoskelta ja Espoosta, Niki Mäenpään kotikulmilta.