Suomen cup on ollut minulle aina huipputärkeä kilpailu. Ehkä se johtuu sukujuuristani ja siitä, että olen syntynyt Valkeakoskella. Suomen cup on aina ollut iso asia siellä ja on sitä edelleen. Periaatteessahan Suomen cup on syntynyt tehdaskaupungissa, Antero Nyman (jonka mukaan pokaali on nimetty) vaikutti Valkeakoskella, ja menestystäkin on tullut.

Paitsi valitettavasti viime vuosina. Hakan perinteisiin on aina kuulunut cup-junan järjestäminen Valkeakoskelta finaalipaikkakunnalle. Tämä on kaupungissa merkkitapaus, sillä siellä ei ole varsinaista juna-asemaa. Cupin finaaleita varten on tehty erikoisjärjestelyjä ja organisoitu erikoisjuna: Cup-juna, joka kuljettaa vain koskilaisia finaaliin.

Viime vuonna kautta aikojen ensimmäisen Suomen cupin 1955 voittanut Haka oli välierissä. Suunnitelmat oli tehty cup-junaa varten silloinkin, olkoonkin, että junamatka olisi ollut Valkeakoskelta Tampereelle. Ei siis kovin pitkä matka, mutta varmasti ikimuistoinen. Tämä projekti jäi kuitenkin toteuttamatta, sillä Inter vei finaalipaikan ja Hakassa jouduttiin lykkäämään seuraavan cup-junan organisointia tulevaisuuteen.

Junan taika

Kirjoitin aiemmin, että juna kuljettaa vain koskilaisia. Se ei ihan pidä paikkaansa. Itse muutin Valkeakoskelta perheeni kanssa pois jo pikkupoikana, mutta cupin vetovoima ei kadonnut mihinkään. Hakan Olympiastadionilla pelatuissa finaaleissa (ja euro-otteluissa) oli niin poikkeuksellinen tunnelma, että cup-juna alkoi viehättää nuorta miestä ja hänen kaveriaan.

Kun Haka sitten vuonna 1988 selvitti tiensä cupin finaaliin, teimme päätöksen: cup-juna on koettava. Lähdimme siis Espoosta Valkeakoskelle perjantaina, tulimme lauantaina cup-junalla Helsinkiin, finaalin jälkeen junalla takaisin Valkeakoskelle.

Haka voitti finaaliin, joten tietyistä syistä paluumatka pääkaupunkiseudulle tehtiin vasta maanantaina… Moni muukin Valkeakoskelta kotoisin oleva fani on ymmärtääkseni palannut kotikulmilleen vain matkustaakseen cup-junalla kokemaan finaalin huuman.

Ikimuistoinen finaali

Myöhemmin minulla oli kunnia opetella seurajoukkuemaailmaa Hakan palveluksessa 1990-luvun alkupuolella. Viimeinen varsinainen työtehtäväni Hakassa, vuosi oli 1997, oli olla mukana järjestämässä cup-junaa Helsinkiin. Haka voitti mestaruuden 1995, putosi Ykköseen 1996 ja dominoi Ykköstä 1997 Keith Armstrongin johdolla.

Joukkue oli kivikova ja nousu takaisin Veikkausliigaan tapahtui suunnitelmien mukaan. Bonuksena tuli cup-menestys. Haka raivasi tieltään Veikkausliigajoukkueita, mukaan lukien mahtava HJK, joka kaatui tuolloin kaksiosaisessa ottelussa. Ratkaisevan maalin teki myöhemmin Valioliigassakin verkkoja heilutellut Nottingham-laina Marlon Harewood.

Tie vei finaaliin ja vastassa oli TPS. Noin 1500 Hakan kannattajaa päätti ostaa lipun cup-junaan ja tunnelma oli Olympiastadionilla katossa. Tai tunnelmaa oli monen osalta viritelty jo perjantaista lähtien, joten laulu raikui ja liput liehuivat jo menomatkalla. Olympiastadionilla TPS:n fanit olivat myös hienosti mukana, mutta jonkinlainen katsomoylivoima oli Hakan puolella.

Itse finaali oli tasokas ja jännittävä. Haka meni ottelussa johtoon, mutta nykyisin Palloliittoa johtava Marco Casagrande tasoitti pelin loistavalla kaukolaukauksellaan. Mentiin jatkoajalle ja vähemmän yllättävä ratkaisija astui esiin: Valeri Popovits teki voittomaalin ja Hakan juhlat alkoivat. Haka on edelleen viimeinen joukkue, joka on pystynyt cupin voittamaan ”alasarjalaisena”, olkoonkin, että Suomen cup päätti kauden ja Haka oli nousunsa varmistanut. Eikä tuo cupin voittanut joukkue kovin nimetön ollut, sillä Haka voitti kolmena seuraavana kautena Suomen mestaruuden.

Pokaalin ”vetovoima”

Suomen cup päätti Hakan upean kauden. Sitä juhlittiin perinteisesti eri Valkeakosken pubeissa ja pubit pitivät vielä tuolloin kiinni traditiosta, jonka mukaan Antero Nyman täytettiin hanaoluella jokaisessa ravitsemusliikkeessä, jossa Antero piipahti.

Pienenä knoppina – Antero Nymanin muistopokaaliin mahtuu 16 tuopillista janojuomaa. Nyttemmin kansi taitaa olla pultattuna kiinni, joten vaikka Haka cupin voittaisi, traditiota ei voisi enää ylläpitää.

Tuohon oli joka tapauksessa hyvä lopettaa ja jatkaa jalkapallopolkua muualla. Toki joka vuosi peukut pystyssä siitä, että josko Haka finaaliin pääsisi ja cup-juna starttaisi jälleen Valkeakoskelta – ainakin yksi henkilö matkustaisi mielihyvin pääkaupunkiseudulta kotikulmilleen ja hyppäisi junaan. Vaikka matka olisi vain Valkeakoskelta Tampereelle.

SexyPöxyjen hieno hetki

Otetaan toinen näkövinkkeli cup-kilpailuun. Elämäntapajoukkue SexyPöxyt perustettiin 40 vuotta sitten ja seuran perustamiskirjaan on jo merkitty se, että seura osallistuu joka vuosi Suomen cupiin. Näin on vuosien varrella tehtykin – paitsi sinä synkkänä ajanjaksona, kun Liigacupia pelattiin Suomen cupin nimellä eivätkä alasarjalaiset saaneet periaatteessa edes osallistua.

Onneksi tästä on päästy eroon ja erityisesti viime vuosina Tomi Leivo-Jokimäen johdolla cup on nostettu äärikiinnostavaksi kilpailuksi myös alasarjajoukkueiden näkökulmasta. Ei ollut mikään yllätys, että tänä vuonna tehtiin kilpailun uusi osallistujaennätys.

Ihan normaali Suomen cup on tuonut paljon kohokohtia edustamani alasarjaseuran toimintaan. Veikkausliigajoukkueita on kohdattu useampia ja jokainen niistä peleistä on jäänyt seuran historiaan suurtapahtumina. Sellaisina elämyksinä, joita muistellaan aina, kun vanhat konkarit kohtaavat. Vain Suomen cup voi tarjota mahdollisuuden alasarjapelaajalle kohdata Suomen parhaat panoksellisessa ottelussa. Jokainen vuosi, uudessa systeemissä, tulee muutama Daavid vs Goljat -kamppailu, jotka jäävät pienten seurojen folkloreen ikuisesti.

Vaikka Pöxyjen osalta pelit Veikkausliigajoukkueita vastaan ovat olleet iso juttu, uusitun cupin sisälle rakennetut kilpailut ovat myös vahva motivaattori. Regions cup ja Roots cup ovat tuoneet huomattavan paljon panosta ja mielenkiintoa nimenomaan alasarjaseurojen tavoitelistalle.

Toinen finaali, jota haluan muistella, pelattiin Olympiastadionilla vuonna 2022. Pöxyt selvisi Regions cupin finaaliin ja tapahtumasta muodostui Suur-Laaksolahden alueen pienseuralle massiivinen tapahtuma. Entisiä pelaajia, toimijoita ja tekijöitä tuli paikalle rutkasti ja tunnelma oli kohdallaan. Cup-junaa ei sentään kehitelty, mutta ottelua edeltävät kokoontumiset ja jälkipelit hoidettiin huolella.

Vuosien varrella syventynyt ystävyytemme Valkeakosken Hyveen Orjia (monivuotinen korttelisarjan ylivoimainen hallitsija) kohtaan näkyi ja kuului myös tässä finaalissa. Koskilaiset tulivat kannattelemaan Pöxyjä ja kuten aiemmin on todettu, koskilaiset todella osaavat cup-finaalien kannustuksen. Eikä tunnelmaa vähentänyt myöskään se, että SexyPöxyt kuittasi pokaalin palkintokaappiinsa.

Tästä on otettu jälleen askel eteenpäin. Nyt Palloliitto järjestää cupin Superviikonlopun eli kaikki cupin finaalit pelataan saman viikonlopun aikana, samassa paikassa. Tämä on hieno uudistus – viikonloppu, johon huipentuu koko kausi. Eikä esimerkiksi minulle ole tullut mieleenkään, etten olisi viikonloppuna Tampereella nauttimassa cup-tunnelmasta – vaikka ”omat” seurani Haka ja Pöxyt eivät ole mukana.

Ehkä tulevaisuudessa saan vielä ikään kuin trion täyteen. Suomen cupin mestaruuden voittamisen olen nähnyt läheltä, samoin Regions cupin. Toivon mukaan jonain päivänä joku Pöxyjen joukkueista esiintyisi Roots cupin finaalissa. Mikään tavaton ihme se ei olisi, sillä JKKI-pelien rakas vihollisemme Gnistan oli 35-vuotiaillaan todella lähellä finaalipaikkaa.

Valitettavasti näin ei kuitenkaan tapahtunut, mutta samaan aikaan tämä antoi uskoa siihen, että vireä ikämiestoiminta voi vielä kantaa hedelmää myös cup-puolella. Kenties jo ensi vuonna? Pöxyt on joka tapauksessa silloinkin mukana useamman joukkueen voimin.

Timo Walden
Suomen cup-romantikko