Vuoden loppu on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa ja Suomikin hiljenee koko lailla viimeistään jouluaaton koittaessa. Hiljentyminen arjen keskellä tekee varmasti jokaiselle hyvää, vaikkei se aina helppoa ole. Joskus se onnistuu kuitenkin hetkessä suurelta joukolta ihmisiä.
Mennään ajassa reilu 74 vuotta taaksepäin, eikä itse asiassa lähellekään vuoden loppua, vaan heinäkuun 16. päivään ja Rio de Janeiroon Brasiliaan. MM-lopputurnauksen viimeinen ottelu – ei finaali – oli edessä ja juhlatunnelma katossa.
Pieni taustaselvitys lienee paikallaan ennen eteenpäin siirtymistä. Vuoden 1950 MM-lopputurnaus Brasiliassa pelattiin omanlaisellaan formaatilla ainutkertaisesti MM-historiassa. Alkulohkoista jatkoon pääsivät lohkovoittajat, jotka pelasivat yksinkertaisen loppusarjan, jonka voittaja leivottiin maailmanmestariksi. Varsinaista finaalia ei siis pelattu ainoan kerran MM-lopputurnauksissa.
Kisojen päätösottelu kuitenkin käytännössä muodostui finaaliksi. Brasilia ja Uruguay kohtasivat Maracañalla ja suosikkeja oli vain yksi: isäntämaa Brasilia. Brasilia oli loppusarjassa murskannut Ruotsin 7-1 ja Espanjan 6-1. Uruguay puolestaan oli tasannut pisteet Espanjan kanssa 2-2 ja kaatanut Ruotsin niukasti 3-2 oltuaan molemmissa otteluissa tappiolla.
Brasilian hurjat maalitalkoot ja se tosiasia, että pistekin riitti Brasilialle mestaruuden varmistamiseen oli nostanut juhlatuulen kattoon jo hyvissä ajoin ja Maracañalle oli pakkautunut ottelun alla lähteestä riippuen vajaasta 200 000 katsojasta reilusti yli sen – todellista määrää ei kukaan tiedä, mutta joka tapauksessa katsojamäärä on kaikkien aikojen suurin koskaan jalkapallo-ottelussa tai millään stadionilla missään tapahtumassa.
Kaikki oli valmista suureen juhlaan, joka siis oli jo hyvässä vauhdissa käynnissä.
Juhlien loppu
Karnevaalitunnelma Maracañan (yli)täyteen pakatuilla lehtereillä jatkui ottelun alettua ja sai vielä lisää kierroksia, kun Brasilia – kotiyleisön mielestä viimein – toisen jakson alussa siirtyi johtoon ja tie mestaruuteen näytti olevan taivasta myöten avoinna.
Vaan. Ensimmäinen särö juhliin tuli reilu 20 minuuttia avausmaalin jälkeen, kun Uruguay vastoin kaikkia odotuksia tasoitti. Nopeasti kotiyleisö kuitenkin palautti mieliinsä sen tosiasian, että tasapelikin riittää mestaruuteen ja juhlahumu jatkui. Kukaan ei uskonut Uruguayn nousevan sentään voittoon saakka.
11 minuuttia ennen päätösvihellystä nähtiin kuitenkin hetki, joka yhä yleisen käsityksen mukaan sinetöi jalkapallon historian kaikkien aikojen suurimman yllätyksen. Uruguayn Alcides Ghiggian vasen jalka heilahti ja pallo painui vastustamattomasti Brasilian verkkoon. Juhlat loppuivat kuin veitsellä leikaten. Uruguay piti johdostaan kiinni loppuun saakka, vei mestaruuden ja syöksi kotiyleisön murheen alhoon. Epävirallisen tiedon mukaan tuona päivänä Brasiliassa tehtiin enemmän itsemurhia kuin koskaan aiemmin tai sen jälkeenkään.
Kuten Ghiggia myöhemmin itse kuuluisasti totesi ”Vain kolme ihmistä on pystynyt hiljentämään Maracañan: Frank Sinatra, paavi ja minä”. Uruguayn ja Ghiggian tapauksessa ”hiljentyneiden” ihmisten määrä oli kuitenkin ennätyksellinen. Ja hiljaisuus taatusti täydellinen.
Viimeinen sankareista
Joulun alla 1926 Montevideossa syntynyt Ghiggia oli laituri, joka ei urallaan noussut mitenkään merkittävästi esille maalintekijänä. Silti se yksi maali on se, josta hänet jalkapallon historiassa tullaan ikuisesti muistamaan.
Erikoiseksi – joskaan ei tuohon aikaan tavattomaksi – Ghiggian uran teki se, että hän siirtyi myöhemmin 1950-luvulla pelaamaan Italiaan, jossa hän nousi kulttipelaajan asemaan myös AS Romassa. Lisäksi hän edusti myös Italian maajoukkuetta viidessä ottelussa 1950-luvun lopulla.
Brasiliassa Ghiggia ei MM-lopputurnauksen jälkeen vieraillut, eikä hän olisi ollut maahan tervetullutkaan murskattuaan suuren unelman. Aika paluulle ei ollut kypsä ennen kuin vasta lähes 60 vuotta myöhemmin, kun Brasilia joulukuun lopulla 2009 kutsui Ghiggian vierailemaan Maracañalla ja pääsi painamaan jälkensä stadionin Walk Of Fameen. Brasilia oli näin virallisesti viimein antanut heidät lyöneelle pelaajalle tämän ansaitseman kunnian.
Ghiggia kuoli vuonna 2015 88 vuoden iässä oltuaan paitsi vanhin elossa oleva jalkapallon maailmanmestari myös aino enää hengissä ollut pelaaja tuosta vuoden 1950 MM-lopputurnauksen ratkaisuottelusta.
Ghiggian kuolinpäivä osui sopivasti heinäkuun 16. päivälle. Näin mies tavallaan toisti temppunsa päivälleen 65 vuoden takaa. Silloin aikanaan hiljeni Brasilia. Nyt hiljeni Uruguay kunnioittamaan sankarinsa muistoa.
Mikael Erävuori
Kirjoittaja on Veikkausliigan toimistolla työskentelevä jalkapalloromantikko
