Päävalmentaja Olli Huttusen mukaan viime viikolla tehdyssä magneettikuvauksessa kävi ilmi, että Smithin tulehdus on ärtynyt pahaksi. Huttunen sanoo vielä olevan vaikea ennustaa tarkkaa poissaolon pituutta, mutta tässä kuussa pelaajaa ei pelikentillä nähdä.

– Hänen vaivansa meni pikku hiljaa huonompaan suuntaan peliruuhkan aikana, mutta hän uskoi ja toivoi sen parantuvan. Karsten joutuu huilaamaan varmuudella ensi alkuun koko elokuun ajan. Sen jälkeen katsotaan tarkemmin kuinka tilanne on kehittynyt, mutta poissaolo saattaa olla myös paljon pidempi, Huttunen kertoo Vepsun verkkosivuilla.

Hyökkääjä Jarno Parikka on ollut viime ottelut sivussa raidan kokoonpanosta polvivamman vuoksi. Parikka menee tämän kuun puolivälissä tähystysleikkaukseen, jonka jälkeen loukkaantumisen vakavuus selviää tarkemmin.

– Operaatiosta toipuminen menee Jarnon kohdalla ainakin pitkälle syyskuuhun. Kierukan korjauksesta toipuminen vie vähintään sen kuukauden, mutta siellä saattaa olla myös muuta vaivaa. Hänen osaltaan loppukausi on siis vaarassa, Huttunen toteaa.

Lähde: www.vepsu.fi