Kronholm on kuulunut päävalmentaja Alexei Eremenkon luottopelaajiin jo useamman kauden ajan. Kuluneella kaudella Kronholm taisteli keskikentällä kauden jokaisessa Veikkausliigaottelussa. Vasta 22-vuotias nuorukainen onkin joukkueessa jo yksi kokeneimmista pelaajista, sillä tilille on kertynyt jo 104 Veikkausliigaottelua, joissa on syntynyt 5 maalia. Kronholmin sopimus kattaa kauden 2014.

– On sanomattakin selvää, että menneen kauden viimeinen osa oli pettymys, joten siihen lähdetään hakemaan hyvitystä ensi kaudella. Tänne jääminen oli ainut tavoitteeni, sillä onhan kyseessä kasvattajaseurani, Kronholm toteaa Jaron verkkosivuilla.

Jesse Öst teki puolestaan läpimurtonsa Veikkausliigassa tällä kaudella. Östiltä jäi Veikkausliigassa väliin vain yksi peli, mutta hänen nimensä oli useamman kerran otsikoissa huikeiden torjuntojensa ansiosta. Öst piti pelaamastaan 32:sta ottelusta maalinsa puhtaana yhdeksän kertaa. Juuri allekirjoitettu sopimus pitää Östin Jarossa seuraavan kahden vuoden ajan.

– Jarossa minulle on tarjolla iso vastuu ja sitä minä tarvitsen juuri nyt. Minun pitää parantaa peliäni monessa asiassa ja tiedän että tämä ympäristö on kehitykseni kannalta paras ratkaisu. Lisäksi on todella helppo valinta jäädä pelaamaan kasvattajaseuraan, Öst pyörittelee.

Hyökkääjä Mattias Wargh ja keskikenttäpelaaja Thomas Kula eivät sen sijaan pelaa Jarossa tulevalla kaudella. Wargh on edustanut Jaroa yhteensä viiden kauden ajan Veikkausliigassa (2004-2005 ja 2011-2013), jonka aikana mies paukutti 10 maalia 61 ottelussa. Kula on puolestaan pelannut Veikkausliigaa neljän kauden ajan, jonka aikana saldoksi kertyi 81 ottelua ja kolme maalia.

Lähde: www.ffjaro.fi