Sekä Damevski että Rac aloittavat joukkueessa jo viidennen kautensa. Makedonialaislähtöinen Damevski pelasi viime kaudella pääosin vasemman puolustajan paikalla ja viimeisteli yhden maalin.

Kaudella 2012 Rac iski Kraftille 21 maalia, mutta sen jälkeiset pari kautta ovat olleet hieman rikkonaisia. Viime kaudella 17 ottelussa kertyi seitsemän maalia ja kahdeksan maalisyöttöä. Hän loikin vahvan tutkaparin yhdessä Jonas Granforsin kanssa. Yhteensä Rac on viimeistellyt viiden pelaamansa kauden aikana yhteensä 41 maalia Kraftille.

Lisäksi Kraft on tehnyt sopimukset vuonna 1996 syntyneiden Filip Lapveteläisen, Mikael Johanssonin ja Willy Öhmanin kanssa.

Aiemmin Krafrilla oli sopimukset Tony Lundin, Kevin Storforsin, Bekir Kadicin ja Darko Leticin kanssa.

Lähde: www.kraftff.com