Tammikuun siirtoikkunan viime hetket toivat odotetun uutisen Keski-Euroopasta. Bundesliigan Mainz hankki KuPS:n nuoren tähtipelaajan Otto Ruopin neljän ja puolen vuoden sopimuksella. Ruoppi kuitenkin jatkaa vuoden ensimmäisen puoliskon KuPS:ssa lainalla. Mainz ei ollut ainoa seura, joka Ruopin halusi, eli tammikuun lopussa 20 vuotta täyttänyt pelaaja pääsi käytännössä valitsemaan uuden seuransa.

Ruoppi ei siis heti liity KuPS:n mittavaan lähtijöiden joukkoon. Hän matkusti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen Espanjaan liittyäkseen KuPS:n Alicantessa leireilevään joukkueeseen. Kymppipaikka tavoitti ”Timantti Kuopion” -lempinimellä KuPS-kannattajien keskuudessa tunnetun Ruopin Euroopasta.

– On erittäin hyvät fiilikset. Olin tätä odottanut, ja kun sain sopimuksen allekirjoitettua, siitä on erittäin hyvät ja onnelliset fiilikset. Nyt sitten työnteko jatkuu. Olen matkalla joukkueen mukaan KuPS:n treenileirille Espanjaan. Sitten vaan kovasti töitä, hän aloittaa.

Miksi Mainz halusi sinut?

– He olivat vakuuttuneita otteistani ja pelaamisestani. He näkevät, että voisin sopia seuraan hyvin. He luottavat nuoreen osaamiseen ja näkevät, että voisin auttaa heitä paljon.

Miltä tuntui olla noin moneen seuraan haluttu pelaaja?

– Olihan se hieno juttu. Olen aina tehnyt kovasti töitä ja nyt hyvän kauden jälkeen porukka alkaa huomata sen. Se oli kiva juttu, mutta valinta osui Mainziin, ja valinta tuntuu oikein hyvältä.

Keitä kuuntelit päätöstäsi tehdessä?

– Tietenkin juttelin kavereiden kanssa, jotka pelaavat futista. Kuuntelin agentteja ja perheen mietteitä myös jalkapallon ulkopuolisista asioista. Onhan niilläkin aina omat mielipiteensä jalkapallostakin. Luotin paljon omaan näkemykseen, ja keskustelin lähipiirin kanssa ja tein valinnan.

Mitään epäilyksiä mielessä ei siis ole?

– Ei ole. Näen tämän todella hyvänä paikkana ja olen innoissani, että siirto on toteutunut.

Millaisena sarjana näet Bundesliigan?

– Kyllähän sieltä on menty paljon eteenpäin, vaikka se onkin huippusarja. Sieltä siirrytään paljon Valioliigaankin. Se on todella kova sarja, mutta näen sen nuorelle pelaajalle hyvänä sarjana. Peli on juoksuvoimaista ja sarja on todella fyysinen. Maaleja tulee paljon ja ottelut ovat tapahtumarikkaita. Kaiken lisäksi – mikä on helppo nostaa – siellä on huikea tunnelma. Sen mukaan, mitä olen katsonut Mainzin pelejä, niin paikka on huikea, enkä malta odottaa, että pääsen sinne pelaamaan.

Miltä sinua seurannut suhteellisen iso mediahuomio on tuntunut?

– Ihan sinänsä kivaa, mutta ei se mikään wau-juttu ole. Päivittäinen työnteko on mukavampaa.

Kehitystä Kuopiossa

Kuten sanottua, Ruoppi pelaa vuoden ensimmäisen puolikkaan KuPS:ssa lainalla. Hän pääsee nauttimaan suuresta vastuusta ja on varmasti KuPS:lle kullanarvoinen pelaaja. Lainalle jäämisessä on toki toisetkin puolensa, joista Kymppipaikka hiljattain kirjoitti.

Ruoppi itse ei näe mitään negatiivista lainassa, mikä on totta kai hyvä merkki miehelle itselleen.

– Näimme, että on hyvä, että pelaan Kuopiossa kesään asti isoja minuutteja ja pääsen treenaamaan hyvässä ympäristössä. Kuopiossa on todella hyvä valmennus ja jengi. Täällä on hyvä kehittyä ja näemme, että se on minulle hyvä kehittymisen paikka.

– On myös helpompaa tulla joukkueeseen kesällä, kun preseason alkaa ja kaikki lähtevät samalta lähtöviivalta. Molemmat seurat olivat siihen tyytyväisiä, ja olin itsekin.

Näetkö mitään riskejä jäämisessä?

– En näe mitään riskiä. Kuopio on hyvä paikka ja uskon, että kehityn siellä vielä. Monet aliarvioivat Veikkausliigaa, mutta siellä on kovia pelejä. Minulla on paljon kehitettävää, ja saan paljon vastuuta. En näe mitään uhkakuvia, ja kaiken lisäksi pääsen pelaamaan vielä europelejä KuPS:n kanssa ja saan rauhassa treenata kovaa, että olen valmis Saksaan.

Otto Ruoppi, KuPS
Otto Ruoppi pelaa alkuvuoden KuPS:ssa lainalla. Kuva: All Over Press

Vaikuttiko jäämispäätökseen se, että KuPS tyhjenee aika lailla?

– Kyllähän se omalla tavallaan. KuPS:n miehenä toivon aina, että joukkue menestyy mahdollisimman hyvin. Vaikka joukkue on tyhjentynyt, sinne on tullut laatua tilalle. Siitä ei ole pelkoa. Uskon, että ensi vuonnakin me taistelemme mestaruudesta. Toivottavasti pystyn auttamaan alkukaudella joukkuetta niin hyvin, että tulee kolmas putkeen.

Yksi lähtijöistä on toinen KuPS-kasvatti Samuli Miettinen. Mitä ajattelet hänen siirrostaan Kroatiaan?

– Mielestäni se on todella hieno siirto. Hyvään sarjaan ja hyvään joukkueeseen. Olen todella iloinen Samulin puolesta. Samuli on tehnyt kovasti töitä ja pelannut ”edarissa” kaksi hyvää kautta. Oli aika selkeää, että kun kausi loppuu ja mies on vapaana, hän löytää hyvän joukkueen niin kuin löysikin. Olen todella iloinen.

Isoa vuotta kohti

KuPS pitää siis leiriä tällä hetkellä Espanjan auringon alla. Konferenssiliigan ensimmäiseen pudotuspeliotteluun Lech Poznania vastaan on reilut pari viikkoa. Ruopin vuotta ryydittävät kesän siirron lisäksi maaliskuussa jatkuvat Pikkuhuuhkajien EM-karsinnat, eikä tuleva bundesliigapelaaja voi olla kaukana valintaspekulaatioista, kun Huuhkajien seuraavia miehistöjä valitaan.

Millaista vastaanottoa odotat joukkueelta leirillä?

– Odotan mahdollisimman normaalia! En halua olla aina valokeilassa. Normaalisti jatketaan työntekoa ja kyllä sieltä varmaan jotain naljailua saa kuulla! Normaalisti jatketaan työntekoa, että ollaan valmiita kauden alussa ja heti europeleissä.

Miltä KuPS vaikuttaa tällä hetkellä?

– Erittäin hyvältä. Täällä on paljon nuoria pelaajia ja vanhempiakin. On todella paljon laatua ja valmennus tuppaa aina olemaan Kuopiossa todella hyvä. Uskon, että KuPS tulee jatkamaan samanlaista menestystä ja nyt vaikuttaa todella hyvälle. Pääsemme treenaamaan ja leireilemään yhdessä, niin siitä se vain vahvistuu.

Millä ajatuksin lähdet vuotta 2026 kohti?

– Todella hyvin mielin. Viime kausi oli upea. Sain pelata paljon ja paljon onnistuneita pelejä ja hienoja ottelutapahtumia. Odotan, että saan kokea samaa nytkin alkaen jo nyt helmikuussa, kun europelit jatkuvat. Tietenkin odotan, että pääsisin pelaamaan mahdollisimman paljon ja pysymään terveenä. Sitä odotan, koska sitä kautta kehittyminenkin tulee, ja pystyy auttamaan joukkuetta.

KuPS kohtaa liigacupissa lauantaina SJK:n. Konferenssiliigan pudotuspelit odottavat kahden viikon kuluttua.

Haastattelu: Panu Markkanen