Hollannin Eredivisie starttasi viime viikonloppuna. Sarjassa pelaa kolme suomalaista: Casper Terho, Juho Kilo ja Tomas Galvez. Terholla alkoi ensimmäinen kokonainen kausi Sparta Rotterdamin paidassa. Kymppipaikka tavoitti Terhon Hollannista avausviikonlopun jälkeen.
Casper Terho siirtyi kesken viime kauden Belgian liigan OH Leuvenista lainalle Sparta Rotterdamiin. Kevät toi tilastoihin yhdeksän liigaottelua, joissa Terho onnistui kertaalleen maalinteossa, debyytissään. Sparta aloitti kauden tappiolla paikallisvastustaja Feyenoordia vastaan.
Terholle ottelu oli siinä mielessä merkkipaalu, että hän oli ensimmäistä kertaa Spartan avauksessa liigaottelussa. Paikka avauskokoonpanossa ei ollut yllätys, sillä Terho onnistui harjoitusotteluissa useammankin kerran maalinteossa.
– Kausi on alkanut ja on hyvät fiilikset. Totta kai harmittaa, kun kauden haluaisi aloittaa voitolla hyvän preseasonin jälkeen. Se on ainoa negatiivinen asia, ettemme voittaneet. Derby Feyenoordia vastaan kotona on kuitenkin todella iso peli. Harmillinen homma, mutta muuten elämä menee hyvin ja nautin olla Hollannissa ja Rotterdamissa, hän kertoo loppukesän kuulumisinaan.
Miten preseason kaiken kaikkiaan meni?
– Hyvin, jos ottaa huomioon, että tuli paljon uusia pelaajia ja kokonaan uusi staffi. Itse tulin maajoukkueen takia muutamia päiviä myöhemmin kuin kaikki muut. Muuten kaikkeen tuohon nähden oli hyvä ja positiivinen preseason. Se meni kuitenkin aika nopeasti, kun nytkin tuntuu siltä, että tulin tänne vasta vähän aikaa sitten ja kausi on jo käynnissä. Sain paljon minuutteja ja nyt toivon, että se jatkuu samalla tavalla ja kaikki menee parempaan suuntaan.
Millaista oli valmistautua kauteen täydellä valmistautumisjaksolla eikä kesken kauden tullen?
– Kyllä se antaa omanlaisensa työrauhan, kun tietää, että on kunnon preseason ja kaikki rauha ja monta vuotta diiliä edessä, vaikka koskaan ei tiedä, mitä tulee puolen vuoden tai vuoden päästä tapahtumaa, koska futis on sellaista. Mutta on hyvä ja rauhallinen fiilis ja opin tuntemaan jengiläiset rauhassa. Ei tarvitse stressata siitä, että tulee kesken kaiken. On ollut erilaista ja olen todella tyytyväinen.
Mistä kertoo se, että olit heti avauksessa, nyt ensimmäistä kertaa Spartan paidassa liigapelissä?
– Siinä on paljon asioita. Yksi on varmasti se, että preseason on mennyt hyvin ja olen päässyt näyttämään itseäni. Totta kai, kun koutsit vaihtuvat, tulee uusia mahdollisuuksia, kun kausi alkaa. Nuo ovat varmasti päällimmäisiä juttuja, jotka ovat siihen syynä. Ja tietenkin olen tehnyt paljon duunia viime kaudet ja ylipäätään offseasonilla ja preseasonilla, että olen saanut tuon mahdollisuuden. Nyt pyrin vain jatkamaan samalla tavalla ja haluan saada vain enemmän minuutteja ja avauspaikkoja ja auttaa joukkuetta, koska se on tärkein homma nauttimisen lisäksi.
Kerro roolistasi tämän kauden Spartassa.
– Pelaan hyökkäyksessä normaalisti oikealla laidalla. Riippuu aina, millä formaatiolla ja pelitavalla lähdemme, mutta normaalisti oikealla laidalla tai oikeassa taskussa kymppialueella. Veikkaan, että tulen pelaamaan siellä. Pelitapamme on sellainen, että halutaan käyttää paljon pelaajia ja tuoda niitä ylös. Näen itseni ja koutsikin näkee, että oikea kymppitasku ja oikea laita leveällä ovat paikkoja, joissa pystyn toteuttamaan itseäni parhaiten ja se on tuntunut todella hyvältä. Siellä minua tullaan näkemään eniten.
Eli pääset pelaamaan vahvimmalla pelipaikallasi?
– Kyllä. Koen ainakin preseasonin ja alun perusteella, että siellä, missä tykkään pelata ja olen parhaimmillani, pääsen häärimään.
Tämä tekee itseluottamuksellesi varmaan varsin hyvää?
– Kyllä se todellakin tekee. Sen perusteella, mitä olen oppinut tuntemaan koutsia ja staffia, niin pelaajia halutaan kehittää ja pushata päivästä toiseen, mikä on tärkeää nuorille pelaajille ja pelaajille, jotka muutenkin haluavat kehittyä ja päästä seuraaville leveleille. Tämä on tehnyt erittäin hyvää ja haluan vain lisää ja lisää.
Lainasta pysyväksi pestiksi
Terho oli tosiaan kevään lainalla Belgiasta. Leuven ja Sparta pääsivät kesällä yhteisymmärrykseen Terhon pysyvästä siirrosta tulppaanimaahan, ja Terho solmi perinteikkään rotterdamilaisseuran kanssa kesään 2030 asti ulottuvan sopimuksen.
Myös Spartan päävalmentaja vaihtui, ja ohjat otti kaudet 2020-25 NEC Nijmegenin päävalmentajana ja viime kaudella Bayer Leverkusenin apuvalmentajana toiminut 44-vuotias hollantilainen Rogier Meijer.
Millainen helpotus oli saada pysyvä siirto?
– Totta kai se oli helpotus, mutta ajattelen aina tietyllä tapaa pahinta, koska aina ei voi tietää, mitä tapahtuu. En sano, että olisi paha homma, jos pelaisin Belgian pääsarjassa. Kuten puhuimme, olin toiveikkaana haluamassa siirtoa tänne, ja kun se kesän maajoukkueikkunan aikana varmistui, tuli erittäin hyvä fiilis ja pääsin oikeasti keskittymään, kun on neljän vuoden diili. Ei ole mikään kiire tai stressi sen suhteen, missä tullaan olemaan. Se oli helpotus, että nyt pääsi fokusoitumaan tähän, tekemään duunia, kehittymään pelaajana ja nauttimaan futiksesta. Rotterdam ja Hollanti ovat futiksen kanssa ja ilman futista kiva paikka olla. Olen tyytyväinen.
Vaikuttiko juuri Meijerin pestaaminen päävalmentajaksi siirtosi onnistumiseen?
– Veikkaan, että jotain oli takana, mutta seurasta tuli paljon tietoa, että he haluavat signata minut ja urheilutoimenjohtaja ja omistajat, olivat sitä mieltä, että haluavat minut. Totta kai koutsit ovat niitä, jotka päättävät, ketkä pelaavat ja tekevät valinnat, niin sillä oli osansa.
Miltä tuntuu olla haluttu pelaaja?
– Ainahan se tuntuu todella hyvältä, jos tulee positiivista palautetta ja kiinnostusta. Se kertoo tietyllä tapaa, että joitain asioita tekee oikein. Sitten vaan yritän keskittyä niihin juttuihin ja olla miettimättä näitä asioita liikaa, mutta kyllähän se antaa extrabuustia ja fiilistä. Ei se ainakaan pahaa tee, kunhan jalat pysyvät maassa ja fokus on tekemisessä, koska se voi mennä siihen, ei hommat skulaa, etkä olekaan enää haluttu ja kiinnostava pelaaja. Pitää tehdä omaa juttua ja nauttia futiksesta, niin kuin parhaaksi.
Aiempien haastattelujemme ja tämän keskustelun perusteella voisi odottaa sitä, että nyt on käsillä lopullisen Euroopan-läpimurtosi kausi?
– Olemme puhuneet tästä asiasta, että ainahan läpimurto olisi tärkeä ja tavoitteiden pitää olla korkealla, ja minullakin ne ovat. Olen myös ymmärtänyt sen asian, että kun tekee kovaa duunia, oikeasti nauttii futiksesta ja pitää sen sellaisena, kun pikkupoikana aloittaa futiksen, rakastaa lajia, eikä halua mitään muuta kuin pelata. Ei pidä asettaa liikaa tavoitteita, niin silloin saa itsestään parhaan irti. Sen olen tajunnut, että tavoitteita ja unelmia pitää olla, mutta jos pushaa itseään liikaa seuraavalle levelille, niin harvoin se loppujen lopuksi tapahtuu yhtään sen nopeammin kuin silloin, kun tekee vaan tätä hommaa, jota on tehnyt koko elämänsä pikkupojasta lähtien.
– Olen yrittänyt pitää tätä asiaa mielessä, ja se on ollut todella iso key point siihen, miksi futis on ollut paljon kivempaa, ja olen nauttinut siitä extrasti enemmän ja nautin täällä olostani ehkä enemmän kuin missään muualla urani aikana. Toivon, että tämä on se paikka, mutta tuo on itselleni isompi juttu kuin että ajattelisin, että nyt vallataan Eurooppa, vaikka sekin asia on koko ajan mielessä, että haluan päästä pelaamaan vielä korkeammalle tasolle ja näyttää oikeasti, mihin minusta on.
Mitä tavoitteita joukkueella on tähän kauteen?
– Yksi tavoite on ja mikä aina pitäisi olla, on olla parempi kuin viime kaudella. Vaikka viime kausi meni suht hyvin, niin kuitenkin parantaa paljon siitä. On tullut paljon muutoksia, niin kuin sanoin. Tavoite on pelata erittäin hyvää jalkapalloa ja minulla on aina voitto mielessä, olen missä sarjassa tai ketä vaan on vastassa. Lähden aina tavoittelemaan täysillä voittoa, mutta tiedän, että yksi tavoitteemme on, että olemme paremmassa asemassa kuin viime kaudella.
Hollannin liigan toinen ottelukierros pelataan tulevana viikonloppuna.
Haastattelu: Panu Markkanen