PK-35 Vantaan general managerina jatkavan Kaj Björkqvistin mukaan tulevan kauden suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin ennen edellisen kauden päättymistä. Björkqvistin mukaan joukkueen rakentaminen on hyvällä mallilla.

– Sopimusneuvottelut ovat edenneet hyvin ja myös viime kauden pelaajiston ulkopuolelta on tullut useita yhteydenottoja. Meillä on allekirjoitettuna useita sopimuksia, joista osa tehtiin jo ennen kauden päättymistä. Tarkoituksena on tehdä sopimus myös yhden ulkomaalaispelaajan kanssa, ja keskustelut siitä ovat jo käynnissä, Björkqvist valottaa vantaalaisten sivuilla.

– Lisäksi olemme aloittaneet keskustelut potentiaalisen farmijoukkueen kanssa. Kaiken kaikkiaan kaikki näyttää alkavaa kautta ajatellen erittäin lupaavalta. Kohta päästään jälleen tositoimiin.

PK-35 Vantaa lähtee jahtaamaan uutta menestystä tutussa komennossa, sillä Punamustat kolmeen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen luotsannut Jari Väisänen jatkaa päävalmentajana myös kaudella 2017. Myös tuttu valmennustiimi jatkaa Väisäsen tukena. Joukkueen toisena valmentaja toimii Pasi Jaakonsaari, maalivahtivalmentajana Jouni Puttonen ja fysiikkavalmentajana Harry Sainio. Valmennusryhmän lisäksi myös joukkueenjohtaja Jukka Laaksalo ja huoltaja Janne Merikallio jatkavat tehtävissään.

Päävalmentaja Väisäsen mukaan tulevan kauden valmistelu on jo hyvässä vaiheessa. Sopimusneuvottelut ovat edenneet hyvin ja joukkue on jo aloittanut fyysisen harjoittelun.

– Tulevan kauden joukkueen kokoaminen on hyvässä vauhdissa. Nostamme mukaan muutamia nuoria pelaajia sekä PK-35:n junioripuolelta että VJS:stä. Lisäksi riveihin tulee yksi uusi pelaaja noiden ulkopuolelta, Väisänen kertoi.

Lähde: https://pk35vantaa.fi