Tammelassa nähtiin upeasti peräti 5000 katsojaa, kun Ilves ja Haka iskivät yhteen Pirkanmaan paikalliskamppailussa. Tasaisen ottelun luonne muuttui heti toisen puoliajan alussa, kun Hakan maalivahti Saku Pesonen sai suoran punaisen kortin pelattuaan palloa kädellä rangaistusalueen ulkopuolella. Ilves ei kuitenkaan kyennyt käyttämään miesylivoimaansa hyväkseen ja Haka loi paremmat paikat alivoimalla, mutta loppuunmyyty katsomo ei saanut nähdäkseen maaleja.
Jyväskylässä nähtiin niin ikään kauden ennätysyleisö, kun Harjun lehtereillä oli lähes 2300 katsojaa todistamassa JJK:n 2-1-voittoa KTP:sta. KTP sai loistoalun, kun Samuli Kaivonurmi vei vieraat johtoon jo kolmannella minuutilla, mutta JJK iski puolen tunnin molemmin puolin kaksi maalia Antto Hilskan ja Robert Taylorin toimesta.
Porissa nähtiin maalirikas kamppailu, kun jumbofinaalissa FC Jazz ja FC Viikingit tasasivat pisteet 3-3-lukemin. Mikael Lähde vei Viikingit vartin jälkeen johtoon. Vuosaarelaiset kokivat kuitenkin ensimmäisen puoliajan lopulla takaiskun, kun maalivahti Patrick Bantamoi jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisen takia. Toisen puoliajan alussa nähtiin maalirypäs, kun ensin Jazz tuli rinnalle ja ohi, kun ensin Aleksi Nurminen tasoitti ja heti perään Plumb Jusufi iski rankkarista maalin. Pari minuuttia myöhemmin Fidan Seferi kuitenkin tasoitti ja vartti ennen loppua Kasperi Liikonen vei Viikingit jälleen johtoon. Lopulta Alekos Alekou tasoitti kahdeksan minuuttia ennen loppuvihellystä.