KPV ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan takoi Klubi 04:ää vastaan tennislukemat 6-0 (1-0). Kokkolalaisten sankari oli hattutempun viimeistellyt Charalampos Chantzopoulos. Patrick Byskata ja Milos Josimov tekivät yhden maalin ja yksi osuma merkittiin Klubi 04:n omaksi maaliksi.

HIFK jatkaa pisteen päässä KPV:sta, kun se voitti kotonaan FC KTP:n 1-0 (1-0) Jukka Halmeen maalilla.

EIF menetti lopullisesti mahdollisuutensa nousuun jäämällä 1-1 (1-1)-tasapeliin AC Kajaanin vieraana. Hanson Boakai vei EIF:n johtoon, mutta AC Kajaani tuli tasoihin EIF:n omalla maalilla. Piste oli kajaanilaisille tärkeä säilymistaistelussa, kun se kasvatti eron JJK:hon kahteen pisteeseen jyväskyläläisten hävitessä FC Hakan vieraana 0-3 (0-2). Antto Hilska rokotti entistä seuraansa kahdella maalilla ja Tuomas Lähdesmäki sinetöi koskilaisten voiton toisen puoliajan alussa. Voitolla Haka nousi viidenneksi ohi FF Jaron, joka hävisi kotonaan AC Oululle 0-2 (0-1) Jairin ja Alberto Alvarado Morinin toimiessa oululaisten maalintekijöinä.

Ykkönen jää maaottelutauolle ja jatkuu jälleen 20.10., jolloin on panoksena sekä nousu että putoaminen, kun Helsingissä HIFK isännöi KPV:tä ja JJK saa kotikentälleen AC Kajaanin.

Ykkösen tulokset 6.10.:

KPV-Klubi 04 6-0 (1-0)

FC Haka-JJK 3-0 (2-0)

HIFK-FC KTP 1-0 (1-0)

AC Kajaani-EIF 1-1 (1-1)

FF Jaro-AC Oulu 0-2 (0-1)

Lähde: www.palloliitto.fi