23-vuotias maalivahti Koski aloittaa siis jo kolmannen kauden KTP:n maalin suulla. Talvikauden Jiri on pelannut Futsalia HJK:n paidassa, ja kertoo että päätös jatkosta KTP:ssä oli lopulta melko helppo.

-KTP tulee minulle olemaan aina sellainen seura johon on helppo päättää tulla. Uusi valmennus on tuonut uudenlaisen kovuuden ja vauhdin treeneihin. Uskon että he saavat samat piirteet näkymään myös peleissä, joten odotan innolla tulevaa kautta, kertoo Koski.

Topparin tontilla viihtyvä Paavo Voutilainen siirtyy Kotkaan FC Lahdesta, jossa 19-vuotias nuorukainen on ehtinyt hankkia mukavasti jo liigakokemustakin. Debyyttinsä Suomen korkeimmalla sarjatasolla hän teki jo vuonna 2016. Viime kaudella Voutilainen pelasi Lahden paidassa kolmessatoista Veikkausliigaottelussa. Päävalmentaja Argo Arbeiter vakuuttui Voutilaisen otteista harjoitusotteluissa.

-Voutilainen pystyy kehittymään varmasti vielä paljon, ja hänestä tulee olemaan meille paljon hyötyä jo tällä kaudella. On hänestä itsestään kiinni murtautuuko hän avauskokoonpanon pelaajaksi, analysoi Arbeiter.

Manel Subirats Gasparin, kotkalaisille ja muille tutuille pelkkä Manel, aloittaa Jiri Kosken tavoin kolmannen kautensa vihreävalkoisissa. Kokenut 32-vuotias tuo taatusti rauhallisuutta ja varmuutta niin puolustuslinjaan kuin pukukoppiinkin. Kotikulmillaan Kataloniassa talvikuukaudet viettänyt laitapakki uskoo KTP:n pystyvän hyvään kauteen.

-Tunnen että KTP on kuin perhettäni, joten päätös jatkosta oli helppo ja sopimuksen yksityiskohdista päästiin sopuun nopeasti. Tulin takaisin Suomeen viime viikolla, ja Barcelonassa olen lomaillut ja huolehtinut fyysisestä kunnostani, Manel kertoo.

www.fcktp.fi