Abdulahin nousu huipulle oli edellisellä käynnillä Viikingeissä huiman nopeaa, sillä mies saapui Vuosaareen kaudeksi 2009 aloittaen vielä kautensa lainalla, mutta vakuutti jo seuraavana kesänä kovan ruotsalaisseuran kyvyillään. Abdulahi on pelannut myös U20- ja U21-maajoukkueissa Suomen paidassa. Nyt solmittu sopimus on voimassa toistaiseksi.
Abdulahi teki läpimurtonsa Viikingeissä keskikentän pohjan ankkuripelaajan roolissa. Puolentoista kauden aikana hän keräsi vyölleen 35 Viikinkien ottelua, joissa syntyi myös pelipaikkaan nähden kunnioitettavat viisi maalia. Örebrohon siirtyessä ruotsalaiset kuvasivat Abdulahia dynaamiseksi puolustavaksi keskikenttäpelaajaksi, jolla on paljon potentiaalia. Vuosaaressa mies tiedetään rajusti oman joukkueensa eteen töitä tekeväksi pelaajaksi, joka on vahva kaksintaisteluissa mutta hallitsee myös pelin avaamisen.
Ruotsissa Abdulahi keräsi vyölleen seitsemän ottelua Allsvenskanin vauhdissa. Mies vietti kaudella 2010-11 aikaa myös lainalla Islannissa tutunkuuloista nimeä kantavassa Vikingurissa, missä hän oli joukkueen avainpelaajia pelaamissaan kymmenessä pelissä. Kesällä 2012 Abdulahi nähtiin myös Veikkausliigassa lainajaksolla Vaasan Palloseuran paidassa. Otteluita Veikkausliigassa kertyi tuolloin peräti 30.
Örebro-siirron varmistuttua kesällä 2010 Abdulahi kehui vuolaasti aikaansa Viikingeissä. Silloin hän piti sitä parhaana aikana siihenastisella urallaan. Hyvät muistot pelasivatkin nyt Viikinkien pussiin, sillä liigatasollakin laatupelaajalle olisi ollut muitakin ottajia kuin Viikingit, mutta Abdulahi valitsi Vuosaaren. Viikingit haluaa myös osaltaan olla Abdulahin tukena pelikuntoon pääsemisessä ja uuden kansainvälisen pelipaikan löytämisessä.
Abdulahin sopimuksen myötä Viikinkien alakerran keskusta saa todella korkean profiilin keulahahmon, mikä voi antaa kevätkauteen juuri sopivan lisäpotkun. Abdulahi on myös Viikinkien nuorille pelaajille esimerkki siitä, että mitä vain voi tapahtua, kun käyttää tilaisuutensa punapaidassa. Samalla viime vuosien hyvä työ nuorten pelaajien kanssa maksaa itseään korkojen kanssa takaisin, sillä Viikingeissä läpimurtonsa tehneen pelaajan on helppo myös palata Idän punaisiin.
Lähde: www.fcviikingit.fi