Jatkosopimuksen Vuosaareen kaudeksi 2013 ovat allekirjoittaneet Eero Peltonen, Joni Korhonen, Ville Ranta-aho ja Jesse Ahonen. Uusina uusvanhoina pelaajina nähdään Mikko Lönnström ja Anssi Tamminen.

Jatkosopimuksen tehnyt nelikko kuului viime kaudella Viikinkien ratkaisupelaajiin. Peltonen oli joukkion paras maalintekijä, Ahonen taas oli joukkueen parhaita maalisyöttöjen antajia. Myös Korhonen kunnostautui sekä maalin tekijänä että tärkeänä hyökkäysten rakentajana. Ranta-aho taas vakiinnutti paikkansa puolustuksen vasemmalla laidalla.

Mikko Lönnström siirtyy Idän Punaisiin kakkosen Gnistanin ja Anssi Tamminen HIFK:sta riveistä. Molemmat ovat kokeneita, kolmikymppisiä pelaajia, jotka muodostavat yhdessä aiemmin Viikinkeihin sopimuksen tehneen Mika Johanssonin ja jatkavan kaartin kanssa hyvän pohjan joukkueelle.

Myös sopimusuutisia lupaillaan lisää jo lähipäivinä.

Lähde: www.fcviikingit.fi