Jammeh on Viikinkien oma kasvatti, joka on ollut vuosaarelaisseurassa mukana jo 4-vuotiaasta lähtien. Viime kausien aikana hän on ajoittain hakenut peliaikaa Kakkosessa pelaavan Atlantksen riveistä, mutta nyt katseet ovat tiukasti Ykkösessä ja omassa kehittymisessä. Viime kaudella hänelle kertyi yhteensä neljä Ykkösen ottelua.
Jammeh on isänsä kautta puoliksi gambialainen. Hän kuuluu myös Gambian A-maajoukkueen rinkiin.
Viikinkien ensi kauden toinen maalivahti tullaan julkaisemaan lähipäivien aikana.
Lähde: www.fcviikingit.fi