28-vuotias maalivahti pelasi viime kaudella Ykköstä HIFK:n riveissä. Aiemmin Johanssonilla on liigakokemusta parinkymmenen ottelun verran niin Jokereiden, HJK:n kuin MYPA:nkin paidasta. Lisäksi Johansson on ehtinyt edustaa Ykkösessä Atlantista ja Klubi 04:ää ja käydä lyhemmillä lainapesteillä KäPa:n, FC Kuusankosken ja SJK:n riveissä.
– Vielä ei ole ehtinyt joukkueen kohdalta tavoitteita suuremmin miettiä, koska ollaan vielä aika rakennusvaiheessa. Omalta kohdalta kuitenkin tarkoitus olisi jatkaa sellaista tasaista kehitystä. Vuosi vuodelta on tuntunut, että itse menee eteenpäin, ja se toivottavasti jatkuu nyt Viikkareissakin, Johansson kertoo Viikinkien verkkosivuilla.
Lähde: www.fcviikingit.fi