
TPS jalkapallon taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, rasitteena on ollut yhteensä noin 450 000 euron suuruinen lainataakka, joka on koostunut kolmesta erillisestä lainasta. Lainat on otettu vuosina 2006 ja 2013.
TPS:n lainaneuvottelut ovat päättyneet parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen kahden suurimman velkavastuun osalta. Molemmissa tapauksissa TPS saa järjesteltyä velkansa kokonaan pois. TPS:n nykyisten lainojen takaajat osallistuivat näin erittäin merkittävällä osuudella seuran taloustalkoisiin. TPS jalkapallon lainojen yhteismääräksi jää enää reilut 50 000 euroa, jota varten on olemassa erillinen maksusuunnitelma.
– Kaikki nämä kolme tahoa ovat osoittaneet suuren TPS-sydämensä ja tehdyt ratkaisut auttavat meitä nyt aivan olennaisesti eteenpäin. Kiitän koko seuraorganisaatiomme puolesta heitä tästä joustavuudesta. Myös joukkorahoitusantimme on lähtenyt suotuisissa merkeissä eteenpäin, mutta tarvitsemme vieläkin tietysti apua. Hätäämme on vastattu kuitenkin jo nyt hienolla tavalla, kun seura on saanut satoja uusia sitoutuneita omistajia taakseen, FC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlund kiittelee seuran sivuilla.
Lähde: fc.tps.fi